(Yhdysvallat, 2009-2013)

Todd Phillipsin ohjaamassa ja käsikirjoittamassa mustien komedioiden sarjassa seurataan kolmen kaveruksen selviytymistä kaoottisista sekasotkuista, joista he toistuvasti löytävät itsensä karmivan krapulan siivittämänä. Toisessa osassa täysin pystyynkuollut elokuvasarja pääsee yllättäen omilleen vasta kolmannessa elokuvassa.

The Hangover-elokuvat ovat 2000-luvun menestyneimpiä jenkkikomedioita. Vuosina 2009, 2011 ja 2013 ilmestyneet komediat ovat tuottaneet yhteensä järkyttävät 1,4 miljardia dollaria, mikä suhteessa niiden yhteenlaskettuun 218 miljoonan dollarin budjettiin on melkoinen tulos.

Kun otetaan huomioon, että alkuperäinen The Hangover sai ilmestyessään myös hyvät arvostelut ja runsaasti katsojia korkeasta ikärajasta huolimatta, ei ole mikään ihme, että se poiki kaksikin jatko-osaa. The Hangover Part II:n jälkeen moni saattoi tosin ihmetellä, tarvitseeko ideaa kierrättää enää kolmatta kertaa, mutta Hollywoodin trilogiatrendi toimi tämän sarjan kohdalla yllättävän edullisesti, sillä The Hangover Part III on nähdäkseni sarjan paras elokuva.

Metacriticin ja Rotten Tomatoesin keskiarvojen perusteella tätä mielipidettä ei tosin jaa kovin moni, mutta asiaan vaikuttanee se, kuinka suhtautuu alkuperäiseen elokuvaan. Jos ei pitänyt The Hangoveria mitenkään erityisenä, saattaa trilogian kolmas osa yllättää positiivisesti.

Leffasarjan ensimmäisessä osassa ystävykset Phil (Bradley Cooper) ja Stu (Ed Helms) ovat lähdössä Las Vegasiin viettämään ystävänsä Dougin (Justin Bartha) polttareita, kun heidät savustetaan ottamaan mukaan myös Dougin morsiamen eksentrinen veli Alan (Zach Galifianakis). Periaatteessa kyse on perinteisestä Las Vegas -rellestyksestä, mutta yhdellä erolla: Kaverusten filmi katkeaa hyvin kirjaimellisesti illan ensimmäisten drinkkien kohdalla, ja seuraavana aamuna he heräävät romutetusta hotellihuoneesta. Doug on kadonnut, mutta sängyllä on vauva ja vessassa elävä tiikeri.

Vaikka The Hangoverin ydin on edellisillan kreisien tapahtumien jäljittämisessä, muodostuu näitä hauskemmaksi Philin, Stun ja Alanin välinen sananvaihto ja henkilökemia. Alan on todellisuudesta vieraantunut hörhö, Phil enimmäkseen rauhallinen ja määrätietoinen, ja Stu puolestaan vaimonsa tossun alla oleva nössö, joka on kauhuissaan humalaisista törttöilyistään.

Ei tule minään yllätyksenä, ettei kyse ollutkaan pelkästään kännistä, vaan Alanhan se huumasi koko joukon saadakseen aikaan ikimuistoisen illan. Soppaan sotkeutuu myös Ken Jeongin esittämä sekopäinen rikollinen Leslie Chow, josta muodostuu seuraavissa osissa keskeinen hahmo.

Siinä missä The Hangover oli ilmestyessään rajuhko ja virkistäväkin komedia, on The Hangover Part II latteaakin latteampi jatko-osa. Tällä kertaa Stu on menossa uusiin naimisiin ja koko poppoo lähtee Thaimaahan viettämään häitä. Polttareita ei ole tarkoitus järjestää, mutta suunnitelmat menevät taas pieleen ja tuttu kolmikko herää likaisesta hotellihuoneesta keskellä Bangkokia. Jälleen muistellaan mitä on tullut tehtyä, mutta tiikerin sijaan kylppäristä löytyy apina ja tällä kertaa Leslie Chow on sekaantunut juttuun alusta pitäen.

The Hangover Part II kierrättää käytännössä koko edellisen elokuvan tarinan uudessa ympäristössä, mutta vie huumorin aina vain rajummaksi – inhottavuuteen asti. Elokuva tarjoaa vain harvoja hyviä hetkiä, eikä ihme, että se sai ilmestyessään kehnot arviot ja edeltäjäänsä pienemmät lipputulot Yhdysvalloissa. Muualla maailmassa leffa kuitenkin houkutteli entistä enemmän katsojia, joten kolmannelta osalta ei voitu välttyä.

Toisen osan meriittinä voi kuitenkin pitää sitä, että se haastaa katsojan pohtimaan, miksi jokin asia koetaan hauskaksi ja voiko komediassa vääntää vitsiä mistä tahansa. Onko esimerkiksi miehen seksuaalinen hyväksikäyttö hauskaa ja miksi se olisi?

Kuten jo sanoin, on The Hangover Part III positiivinen yllätys edellisen kierrätyksen jälkeen. Tarina jatkuu muutamaa vuotta myöhemmin, mutta nyt ei vietetä kenenkään häitä tai polttareita. Alanin ylirasittunut isä (Jeffrey Tambor) saa viimein sydänkohtauksen mielialalääkkeistään luopuneen peräkamaripoikansa törppöilyn johdosta, ja hautajaisten jälkeen Doug ja Alanin sisar haluavat järjestää Alanille intervention. Stu ja Phil suostuvat kuskaamaan Alanin kuntoutumisklinikalle, jossa on tarkoitus löytää Alanille uusi suunta elämään.

Phil, Doug, Alan ja Stu kuitenkin kidnapataan matkalla, ja heille esittäytyy mafiapomo Marshall (John Goodman). Marshall haluaa löytää käsiinsä hänen kultalastinsa aikoinaan varastaneen Chown, joka joutui vankilaan Bangkokissa, mutta onnistui pakenemaan elokuvan avauskohtauksessa. Ainoa henkilö, johon Chow on viime vuosina pitänyt yhteyttä on tietysti Alan, joten Marshall järkeilee miesporukan olevan paras mahdollisuus jäljittää Chow. Vakuudeksi hän ottaa Dougin panttivangiksi ja antaa keskuskolmikolle tiukan deadlinen.

The Hangover Part III ei kierrätä edellisosien kaavaa, vaan se palaa trilogioiden päätösosien tapaan alkuperäiseen teokseen. Kolmannessa osassa palataankin oikeastaan ratkomaan ensimmäisen elokuvan kännirellestyksen seurauksia, mutta näkökulma on tälle leffasarjalle tuore ja virkistävä. Phil, Stu ja Alan muuttuvat huumausainesekoilun uhreista aktiivisiksi toimijoiksi, jotka koettavat pelastaa ystänsä hengen. Lopulta saavutaan tietysti alkuperäisen The Hangoverin tapahtumapaikoille, ja mukaan tuodaan ensimmäisestä leffasta myös Heather Grahamin esittämä entinen stripparikin.

The Hangover Part III sai todella huonon vastaanoton, mutta mielestäni täysin perusteetta. Se on tasapainoinen rikoskomedia, joka irrottautuu edellisten osien kaavoista ja noudattaa muista lajityyppinsä leffoista tuttua kaavaa. Vauhdikas tarina tarjoaa nopeita ja yllättäviä käänteitä, ja mikä parasta, keskuskolmikon kemia ei ole koskaan toiminut paremmin. Erityisesti Alan ja häntä esittävä Galifianakis nousevat keskeiseen rooliin, eikä Chowkaan jää enää täysin yhden vitsin sivuhahmoksi.

Ylimalkaan The Hangover -trilogia on todella epätasainen kokonaisuus, joka jakaa varmasti katsojakuntaa. Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka sarja olisi pärjännyt, jos toista osaa ei olisi koskaan tehty ja Part III olisikin ollut ainoa jatko-osa. Olisiko koko sarjan maine ollut aivan toinen?

Ei The Hangover Part III ole sekään mikään komedian mestariteos, mutta se ja ensimmäinen osa ovat kelpoja jenkkikomedioita, jotka ammentavat huumorinsa epäonnesta, mokailusta ja henkilöhahmojen ristiriitaisista suhteista. Inhoreaktio tympeää kakkososaa kohtaan on täysin ymmärrettävä, mutta trilogian päätös ansaitsee uuden mahdollisuuden.