(Espoon kaupunginteatteri, 2015)

Satu Silvon ja Antti Virmavirran tähdittämä Kuka pelkää Virginia Woolfia? on ammattitaitoinen tulkinta klassikkonäytelmästä.

Who’s Afraid of Virginia Woolf? on absurdisti Edward Albeen klassikko vuodelta 1962. Näytelmä kuvaa yhden yön tapahtumia, joiden aikana ikääntyneen yliopistopariskunnan Georgen ja Marthan (Virmavirta ja Silvo) avioliiton kulissit ryskyvät.

George ja Martha saapuvat yliopiston rehtorin, Marthan isän järjestemästä illanvietosta kahden maissa yöllä, kun Martha äkkiä ilmoittaa, että heille on tulossa vieraita. Sosiaalisesti aktiivisempi vaimo on kutsunut paikalle uuden biologian lehtorin Nickin (Markus Järvenpää) ja tämän vaimon Honeyn (Minka Kuustonen). Kun nuorempi pariskunta saapuu keskelle jo ennestään tulehtuneen parisuhteen taistelukenttää, alkavat itsehillinnät pettää, eikä sanoja todellakaan säästellä.

Pasi Lampelan ohjaama Espoon kaupunginteatterin sovitus vaikuttaa uskolliselta alkuperäisteokselle, eikä tapahtumia ole päivitetty nykyaikaan tai siirretty lähemmäs esitysmaataan. Yhdessä salongissa yhden yön aikana tapahtuva näytelmä pidetään minimalistisena, mikä antaa näyttelijöille tilaa kehitellä roolihahmoistaan kokonaisia ja uskottavia.

Näyttelijänelikon työskentelyä onkin ilo seurata, sillä Virmavirta, Silvo, Järvenpää ja Kuustonen tekevät erittäin hallittua työtä emotionaalisesti epävakaina hahmoina, joiden julkisivut murenevat kuitenkin vasta pikkuhiljaa, vähä vähältä. Humalaisen ja raivokkaan Marthan roolissa taituroivaa Silvoa voisi helposti äityä ylistämään näytelmän tähtenä, mutta se ei olisi reilua muiden uskomatonta panosta kohtaan.

Aiemminkin Espoossa muun muassa Sarasvatin hiekkaa -näytelmässä vakuuttanut Virmavirta esittää hienosti kuoreensa vetäytynyttä akateemikkoa, joka näyttää hampaansa vain olosuhteiden pakosta. Markus Järvenpään esittämän Nickin hahmoon kulminoituu tasapainoittelu vieraskoreuden ja hermojen pettämisen välillä, kun taas Minka Kuustonen tulkitsee suvereenisti nuorta vaimoa, jonka naiivin ulkokuoren alla piilee yllättäviä piirteitä.

Kuka pelkää Virginia Woolfia? -teoksen vahvuudet ovat hahmoissa ja heidän kanssakäymisessään. Vaikka yli kolmituntinen kesto luokin onnistuneesti vaikutelman kokonaisen yön kulumisesta, voi katsojakokemus käydä raskaaksi, etenkin kun teoksen näytöksistä ensimmäiset kaksi esitetään Espoossa yhteen soittoon. Näin pitkän ja kokonaan dialogista koostuvan näytelmän kohdalla voisi miltein harkita kahta väliaikaa, vaikkei se nykyisin olekaan tapana.

Albeen klassikko vetoaa varmasti laajempaan yleisöön kuin monet muut absurdistiset näytelmät, mutta lopulta teos jättää ristiriitaisen tunteen. Tarjosiko Kuka pelkää Virginia Woolfia? lopultakaan täysin palkitsevaa kokemusta, vai oliko se pikemminkin vain viihdyttävä? Vai oliko sen tarkoituskaan?

Espoon kaupunginteatterin versiota ei kuitenkaan voi moittia juuri mistään. Ehkäpä joitakin osia olisi voinut korostaa leikkaamalla jotakin muuta pois, mutta eihän mikään teos voi saavuttaa täydellisyyttä. Joka tapauksessa Kuka pelkää Virginia Woolfia? on hieno produktio, joka aukeaa varmasti niillekin, jotka eivät tunne alkuperäistä teosta tai sen elokuvaversioita.