(Xbox 360, 2014)

Borderlands-pelisarjan tuorein osa jakaa varmasti mielipiteitä. Yhtäältä se tarjoaa faneille samaa kuin ennenkin, toisaalta se osaa turhauttaa, eikä onnistu uudistamaan sarjaa.

Pelaaja, joka siirtyy suoraan ensimmäisestä Borderlandsista (2009) tuoreen The Pre-Sequelin pariin saattaa yllättyä. Uutukainen poikkeaa nimittäin alkuperäisestä niin vähän, että välissä ilmestyneen Borderlands 2:n (2012) voisi kokonaan unohtaa.

The Pre-Sequel sijoittuu nimensä mukaisesti ensimmäisen pelin jälkeen, mutta ennen toista, jolloin kyse on kirjaimellisesti sekä jatko- että esiosasta. Pelissä on jälleen neljä pelattavaa hahmoa, jotka ovat jo piipahtaneet pelisarjan aiemmissa osissa sivuhahmoina. Ensimmäisestä osasta tutut Vault Hunterit ovat vanginneet kylmähermoisen Athenan, joka kertoo heille tarinansa, eli kuinka hän päätyi auttamaan toisesta osasta tuttua Jackia Heliosin kuutukikohdassa. Tarina tuntuu olettavan, että hahmot ovat tuttuja – tai sitten heistä ei muuten vaan osata tehdä tunnistettavia tai kiinnostavia.

Tarina ei tosin tälläkään kertaa olen kovin olennainen pelin kannalta, sillä Borderlandsissa on aina menty tyyli ja pelattavuus edellä. Tyyliin kuuluu yliampuva humoristisuus, joka äityy pahimillaan siihen, että joka ikinen tehtävä, sivuhahmo ja repliikki tuntuu pelkältä väkinäiseltä vitsiltä. Graafinen tyyli on sekin pysynyt muuttumattomana ensimmäisestä pelistä, mutta sinänsä tyylikkäästi sarjakuvamaisuutta kolmiulotteiseen pelimaailmaan tuova ulkoasu alkaa näyttää jo aavistuksen vanhentuneelta.

Pelattavuus puolestaan ei pärjää vertailussa aikalaispeleihin. Aseet tuntuvat kohtuuttoman epätarkoilta ja peliin keskeisenä elementtinä lisätty alhainen painovoima vaatii melkoisesti totuttelua. Lisäksi pelialue on paljon aiempia pelejä pienempi ja itse kampanjan lyhyempi. Avoin pelimaailma tuntuu myös ykkösosan tapaan todella elottomalta ja valjulta.

Borderlands: The Pre-Sequel tarjoaa pelisarjan faneille varmasti pätevää räiskintäviihdettä, mutta ulkopuolisten on siitä hankala innostua. Bugisuus, kömpelö pelattavuus ja ponneton tarina eivät juuri motivoi pelaamaan edes päätehtäviä läpi, saati seikkailemaan maailmassa pidempään. Josko Bungien kovasti kritisoidulla Destinylla onkin ongelmansa, tarjoaa se kuitenkin toimivamman vaihtoehdon scifi-räiskintää syksyynsä kaipaaville.

(Huom! Arvostelussa ei testattu moninpeliominaisuuksia.)