Carnage

Carl-Kristian Rundman, Minna Haapkylä, Pekka Strang ja Jonna Järnefelt ovat enemmän tai vähemmän huolestuneita vanhempia. (Kuva: Tapio Vanhatalo)

Carl-Kristian Rundman, Minna Haapkylä, Pekka Strang ja Jonna Järnefelt ovat enemmän tai vähemmän huolestuneita vanhempia. (Kuva: Tapio Vanhatalo)

(Lilla Teatern / HKT, 2013)

Yasmina Rezan intensiivinen draamakomedia saa arvoisensa räjähtävän tulkinnan kotimaisten eturivin näyttelijöiden toimesta.

Suoraan Vihan Jumalaksi kääntyvä Le Dieu du carnage (2006) on koominen ja jopa absurdi kuvaus kaksien vanhempien kohtaamisesta ja yhteenotosta. Pariskuntien lasten välillä on sattunut pahoinpitely, jonka seurauksena toinen lapsi on menettänyt hampaitaan. Vanhemmat kokoontuvat selvittämään asian ja laatimaan lausuntonsa, mutta kaikki ei suju aivan mutkattomasti.

Jonna Järnefeltin ja Carl-Kristian Rundmanin esittämän Huttuset, Veronika ja Mikke, ovat lempeitä ja vieraanvaraisia humanisteja, siinä missä Pekka Strangin ja Minna Haapkylän esittämät Aleksi ja Anne Renwall ovat liikemaailman menestyjiä. Pian pariskuntien asenteet kuitenkin ajautuvat kohti konfliktia ja naamiot riisutaan pala palalta.

Carnagen voima on vahvasti riippuvainen näyttelijäsuorituksista, eivätkä Lilla Teaternin näyttelijät jätä kylmäksi. Nelikon yhteenpelaaminen on niin luontevaa, ettei juuri missään kohtaa tule ajatelleeksi heidän lukevan valmiita repliikkejä. Carl-Kristian Rundman on loistavasti erilaisessa roolissa kuin häneltä TV-roolien perusteella odottaisi. Jonna Järnefeltin tulkinnassa taas on samaa tekopyhää jäykkyyttä kuin Jodie Fosterilla viime vuotisessa filmatisoinnissa.

Tiina Lymin ohjaama Carnage kestääkin yllättävän hyvin vertailun Roman Polanskin elokuvaversioon. Yhden iltapäivän ja olohuoneen sulkeutuneeseen tilaan sijoittuva näytelmä ammentaa siitä, mistä pienimuotoiset näytelmät parhaimmillaan löytävät voimansa: henkilöiden vuorovaikutuksesta, intensiteetin kasvattamisesta, tilanteen farssimaisesta kehkeytymisestä.

Vaikka Carnage naurattaa miltein alusta loppuun, ei se kuitenkaan ole mikään köykäinen komedia. Monet henkilöhahmojen pinnan alta paljastuvat ongelmat, mielipiteet ja ristiriidat ovat kirvelevän todellisia, eikä näytelmä realistisesti tarjoa mitään selkeitä ratkaisuja. Kun sosiaalisten koodien kahleet murtuvat, olemmeko kaikki eläimiä?

Lisätietoja ja näytökset. Traileri:

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s