90 Minutes

Mads Ousdal avioeron ahdinkoon ajamana isänä. (Kuva: HIFF)

Mads Ousdal avioeron ahdinkoon ajamana isänä. (Kuva: HIFF)

(90 minutter, Norja 2012)

Sarja: R&A 2013.

Norjalainen 90 Minutes on synkeä episodielokuva, jonka sanoma ei yllä toteutuksen tasolle.

Eva Sørhaugin ohjaama 90 Minutes käsittelee nimensä mukaisesti viimeistä puoltatoista tuntia ennen kolmea erillistä surmatyötä. Kolmen henkilön, vanhemman Johanin (Bjørn Floberg), avioeroperheen isän Fredin (Mads Ousdal) ja narkkari Trondin (Aksel Hennie) kertomukset esitetään kolmessa osassa siten, että ensin nähdään alut, sitten keskikohdat ja lopulta väistämättömät loput.

Juuri väistämättömältä Sørhaugin ahdistava visio tuntuukin. Tarina kulkee lähtökohtien määräämiä raiteita, eikä yllätyksiä juuri ole luvassa. Tulkinnallisesti mielenkiintoinen seisahtuneisuus saattaa katsojasta tuntua tapahtumien laahaamisena.

Näyttelijätyö on osaavaa, ja etenkin ahdinkoon joutunutta Frediä esittävä Ousdal sekä pelottavan sosiopaattisen Trondin roolissa raivoava Hennie pistävät parastaan. On kuitenkin mielenkiintoista, ettei feministiseksi äityvä elokuva tarjoa kovin mielenkiintoisia naisrooleja. Johanin vaimo jää täysin tuntemattomaksi, Fredin ex-vaimo puolestaan vain riitelee ja Trondin vaimo jää pelkäksi toistuvien raiskausten uhriksi. Roolihahmot eivät tarjoa näyttelijöille juuri tekemistä saati liikkumavaraa.

Sørhaugin sukupuolikuvaus on vähintäänkin hälyttävä. Vaikuttaa siltä, että elokuvan universumissa vain miehet tuntevat turhautumista ja aggressiota. Josko tarkoituksena on esittää äärifeministinen maailmankuva, on surullista, ettei sitä tehdä naisten ehdoilla ja heidän näkökulmastaan. Miesprotagonistien riehuessa naiset jäävät jälleen passiiviseen asemaan. Jos tämä oli elokuvan tarkoitettu viesti, olisi sen voinut ilmaista vähemmälläkin alleviivauksella.

90 Minutesin toteutus on kuitenkin komea: kolkot huoneistot näyttävät ympäristön kylmyyden, ja segmenttien välillä näkyvät, täysin epäselvät otokset ihmisjoukoista asettuvan jyrkkään kontrastiin tarinaosuuksien terävän ja syvätarkan kuvauksen kanssa. Sørhaug tuntuu sanovan, että nämä ihmiset voivat olla ketä tahansa katukuvassa.

90 Minutes ei ole huono elokuva, mutta tarinan kannalta se jää pettymykseksi. Suurin harmi on lopulta se, että elokuva alkaa kohdasta, jossa se viimeisen paluun piste on jo ylitetty. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä kuinka näihin äärimmäisiin olosuhteisiin on päädytty.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s