V/H/S

VHS

(Yhdysvallat, 2012)
Sarja: Night Visions: Back to Basics 2013.

V/H/S on menevä kauhuantologia, joka viihdyttää kestonsa ajan ja tarjoaa muutamia kekseliäitäkin hetkiä, mutta jää loppupeleissä hajanaiseksi.

Kauhuantologia on hankala laji, mutta genressä on viime vuosina nähty hyviäkin tekeleitä, kuten aasialainen Three… Extremes (2004) tai The ABCs of Death (2012). Toisin kuin edellä mainituissa, on V/H/S -leffassa kehyskertomus: joukko pikkurikollisia kuvaa mielikuvituksettomia seikkailujaan tarkoituksenaan julkaista videot netissä.

Adam Wingardin ohjaama kehyskertomus johdattaa rikolliset syrjäiselle talolle, josta heidän on palkkaa vastaan tarkoitus noutaa yksi videokasetti. Paikalta löytyy kuitenkin vanhan miehen ruumis ja valtava kasa VHS-kasetteja. Eikun katsomaan.

Elokuvan ydin muodostuu viidestä kertomuksesta. Esimerkiksi David Brucknerin ohjaamassa tarinassa joukko urpoja lähtee bilettämään ja klubilta mukaan iskostautuu epäilyttävä tyttönen. Innkeepersillä (2011) vakuuttaneen Ti Westin pätkässä ollaan ”toisella häämatkalla” halki Yhdysvaltain aavikoiden, ja Glenn McQuaidin ohjauksessa nuorisojoukko vaeltaa metsälammelle jonkin kauhean tapahtuman vuosipäivänä.

Kaikki ohjaajat ovat ilmeisesti saaneet vapaat kädet segmenttinsä suhteen ja ainoa yhteinen elementti on ”löydetyn kuvamateriaalin” ylikäytetty tehokeino. Tämä on sikäli erikoista, että elokuvan nimi on V/H/S, mikä viittaisi juuri videoihin. Kuitenkin segmentit on kuvattu nimenomaisesti digikameroilla, webcamilla tai jopa silmälaseihin piilotetulla salakameralla. Miksi VHS-teemaisessa elokuvassa ei ole yhtäkään suoraan videolle kuvattua osiota? Ja kuka näitä digitallenteita on vaivautunut siirtämään videolle?

Elokuvan suurin ongelma lienee kuitenkin yhtenäisyyden puute. Videot eivät liity mitenkään kehyskertomukseen, joka ei lopulta menekään oikein mihinkään. Tulee mieleen, että viisi lyhytelokuvaa olisi voinut katsoa sellaisenaan, ilman mitään sidosta, jos varsinaista yhdistävää tekijää ei kuitenkaan tarjota.

Sinänsä elokuvan segmentit tarjoavat monia hauskoja ja oikeastikin häiritseviä hetkiä. Joe Swanbergin kokonaan webcam-keskustelusta koostuva pätkä on se oikeasti pelottavin ja omaperäisin, kun taas Radio Silence -ohjaajanelikon viimeisenä tuleva pätkä on ehkä viihdyttävin. Ti West ei valitettavasti pane tällä kertaa parastaan, vaan hänen tarinansa jää kaikin puolin muiden varjoon.

V/H/S on joka tapauksessa viihdyttävä kollaasi 2000-luvun kaupunkitarinoita, eikä ole ihme, että jatko-osa on jo tehty ja saanut ensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s