Antiviral

Antiviral

(Yhdysvallat, Kanada 2012)
Sarja: Night Visions: Back to Basics 2013

David Cronenbergin pojan Brandon Cronenbergin omaperäisessä ja ahdistavassa tulevaisuuskuvassa julkkiksia fanitetaan jakamalla heidän sairautensa.Antiviral sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa julkkisten taudeista ja lihasta on tullut isoa bisnestä. Firmat kilpailevat yksinoikeuksista tähtien viruslinjoihin ja erikoiskaupat myyvät julkimoiden kloonattua lihaskudosta innokkaimmille kotikokeille.

Caleb Landry Jonesin esittämä Syd March on valtavan Lucas Clinicin teknikko, joka vastaa julkkistautien myynnistä ja kopiosuojasta. Pimeitä sivubisneksiä hoitava March fanittaa itsekin kuvankaunista Hannah Geistia, jonka roolissa näyttelevän Sarah Gadonin saattaa moni tunnistaa vanhemman Cronenbergin yhtä dystopisesta Cosmopolis-leffasta (2012).

Kun March tulee tartuttaneeksi itseensä Hannah Geistin saaman merkillisen kuolemantaudin, alkaa kilpajuoksu aikaa vastaan. Antivirus olisi löydyttävä ajoissa, mutta samalla tautibisneksen ala- ja ylämaailma näyttää todelliset kasvonsa.

Brandon Cronenberg on ennen Antiviralia ohjannut vain kaksi lyhytelokuvaa, mikä vain korostaa elokuvan kekseliäisyyttä ja korkeaa tasoa. Visuaalinen ilme ja tekninen toteutus ovat huippuluokkaa, vaikka tulevaisuuden kiehtovaa maailmaa voisikin kuvata vielä hieman avarammin. Kalvakka Caleb Landry Jones pistää kaiken likoon fyysisesti vaativassa roolissa, jossa nuorimies pääsee todella hortoilemaan, vääntelehtimään ja rypemään.

Tasarytminen kerronta ei tue trillerimäistä tarinaa ja elokuva uhkaakin uupua hieman loppumetreillä. Antiviralin olisi voinut jättää rohkeasti vain draamaksi ja jättää jännärijuonet muille tekijöille.

Brandon Cronenbergin elokuvaa verrataan helposti isänsä bodyhorror-klassikoihin, kuten vuoden 1983 Videodromeen, mutta lopulta nuoremman Cronenbergin ote on isänsä elokuvia realistisempi ja siksi myös karmivampi. Kaikessa satiirisuudessaankin maailma esitetään uskottavasti ja todellisena, mikä tekee siitä uniikin ja melko ahdistavan katselukokemuksen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s