(Japani, 2011)

Herranjestas mitä roskaa…

Hajime Ohata tarjoilee annoksen muka-bodyhorroria köyhillä näyttelijöillä ja vaisulla tarinalla. Vaikka Henge ei ole kuin 54-minuuttinen, ehtii sen aikana tylsistyä moneen kertaan.

Yoshiaki (Kazunari Aizawa) alkaa kärsiä sairaskohtauksista, jotka vihjaavat muodonmuutoksesta. Vaimo Keiko (Aki Morita) turvautuu lääkärin (Teruhiko Nobukuni), joka ei juuri osaa pariskuntaa auttaa. Lopulta Yoshiaki alkaa muuttua raivopäiseksi ”olennoksi,” joka vain kasvaa ja kasvaa.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Ohata ei osaa määritellä elokuvansa genreä, eikä tyylissä ole mitään hallittua. Se ei onnistu pelottamaan niin kuin kauhun kuuluisi, eikä vääntämään vatsaa kuten David Cronenbergin bodyhorror-klassikot. Shinya Tsukamoton Tetsuosta (1989) otetaan vaikutteita, mutta niillä ei pitkälle pötkitä. Tehosteetkin toimivat vain hetkittäin.

Lopussa elokuva loikkaa Sushi Typhoon -tyylisten hölmöilykomedioiden maisemiin (esim. Deadball, 2011), mutta siinä kohtaa on jo liian myöhäistä pelastaa mitään.

Night Visionsissa alkukuvana nähty Ohatan lyhytelokuva The Big Gun (2008) oli itseasiassa ennen urpoa lopetustaan ihan toimiva, vähäeleinen trilleri. Tämän otannan perusteella Ohatan urakehitys ei näytä kovin positiiviselta.

Lyhyestä virsi kaunis: Tätä elokuvaa ei ole mitään syytä nähdä. Julistekin on kymmenen kertaa hienoimpi kuin itse elokuva.