(Yhdysvallat, 2011)

Kelpaisiko 2000-luvun terävin ja rohkein jenkkikomedia, joka ei säästä kritiikiltä edes itseään? Entä ketuttavatko reality-sarjat ja tyhjänpäiväinen massakulttuuri? – Jos vastasit kyllä, tämä on elokuva sinulle.

Suomalaisittain täysin puskasta ilmestyi Bobcat Goldthwaitin ohjaama ja käsikirjoittama God Bless America. Joku saattaa muistaa miehen näyttelijänä lukuisista tv-sarjoista, muutamasta Poliisiopisto-leffasta tai ohjaajana Robin Williamsin tähdittämästä World’s Greatest Dad -komediasta (2009), mutta harvempi varmaan arvasi millaisen helmen mies vielä synnyttäisi.

God Bless America kertoo avioeron jälkeen yksin asustelevasta Frankista, jonka roolissa nähdään Mad Menistä tuttu Joel Murray. Tyhjänpäiväisissä toimistohommissa riutuva ja naapureiden listimisestä fantasioiva mies saa yllättäen potkut ja diagnoosin kuolemansairaudesta.

Frank aikoo jo itsemurhaa, mutta viimein pinnallinen viihdekulttuuri käy sietämättömäksi ja mies päättää laittaa ennen itseään kylmäksi pari muutakin saman kohtalon ansaitsevaa. Kumppanikseen kostoretkelle hän saa sattumalta teini-ikäisen Roxyn (Tara Lynne Barr), jonka mielestä yllättävän moni sietäisi päästä hengestään.

God Bless America ansaitsee kaiken saamansa hehkutuksen. Idea massakulttuuria ja median pelonlietsontaa vastustavista sarjamurhaajista, joista toinen on vielä teinityttö, on tuore ja asiallisen ärhäkkä. Yhdysvalloissa vasemmistopropagandaksi leimattu elokuva ei pelkää ottaa kantaa, muttei myöskään kannusta väkivaltaan. Päämäärättömän kostoretken veriset seuraukset näytetään koko rujoudessaan.

Elokuvan voima on paitsi terävässä satiirissa, myös pääosakaksikossa. Joel Murrayn ja nuoren Tara Lynne Barrin hahmot ovat sympaattisia, mutta aidontuntuisia. Kaikenlisäksi God Bless America ei edes loppumetreillä lankea samaan lepyttelevään status quo -sulkeumaan kuin suurin osa amerikkalaisista komedioista. God Bless America on loppuun asti täyttä rautaa.