Deadball
Vuonna 2010 perustettu japanilainen tuotantoyhtiö Sushi Typhoon tarjoilee lisää sekoilua, itsetarkoituksellisen kökköjä tehosteita ja epärealistista väkivaltaa. Aiemmin muun muassa Alien vs. Ninja (2010) ja Mutant Girl Squad (2010) -elokuvilla huomiotaherättänyt yhtiö on vuonna 2011 tuotattunut viisi elokuvaa, joista yksi on Deadball. Kyseessä on puhdas hömppäkomedia, joka toimii sellaisenaan – ainakin jos on tarpeeksi väsynyt.
Night Visions: Maximum Halloween -festarilla Deadballin toinen esitys oli strategisesti 03:00 aamuyöllä, mikä onkin oikea aika katsoa Sushi Typhoonin elokuvia. Tuotantoyhtiötä voi tässä tapauksessa ajatella tekijänä enemmän kuin vaikkapa ohjaaja Yudai Yamaguchia, sillä niin silmiinpistävän samantyylisiä elokuvia Sushi Typhoon valmistaa. Kaikista tuotannoista ainoastaan mestarillisen Sion Sonon brutaali draamaelokuva Cold Fish (2011) erottuu joukosta vakavastiotettavana elokuvana.
Deadball kertoo entisestä baseball-pelaajasta Jubei Yakyusta (Tak Sakaguchi), joka onnistuu alussa tappaamaan isänsä tykinkuulamaisella syötöllään. Hän jättää pesäpallon taakseen ja ryhtyy nuorisorikolliseksi, joka ”oikeudenmukaisesti” sarjamurhaa erilaisia pahantekijöitä. Varsinainen tarina alkaa, kun Jubei hankkiutuu telkien taakse jäljittämään veljeään. Nuorisovankilaa hallitseva SS-upseerin fasistitytär (Miho Ninagava) pestaa Jubein vankilan pesäpallojoukkueeseen. Peli onkin jo seuraavana päivänä naisvankilan joukkuetta vastaan, mutta siinä eivät pädekään aivan tavalliset säännöt.
Deadball on sanalla sanottuna idioottimainen. Tehosteet ovat tökeröitä, ja toinen toistaan seuraavat kohellukset ylilyötyjä ja typeriä, minkä varaan huumori pitkälti rakentuukin. Elokuvan tuottajat vastasivat myös Alien vs. Ninjasta, eikä Deadball kauas puusta putoa. Tarinaa on ehkä hiukkasen enemmän kuin edeltäjässä, muttei silti kovin paljon. Loppupuolella tavoitellaan vielä poliittistakin komediaa, joka jää melko epäselväksi.
Tak Sagaguchi hoitaa hienosti roolinsa supercoolina rikollisena, joka pystyy aina ottamaan kuvan ulkopuolelta savukkeen sormiinsa. Muista näyttelijöistä maininnan ansaitsee Jubein sellikaveria esittävä Mari Hoshino, joka riehuu, kiljuu ja ruiskuttaa verta nenästään kuin painepesurista. Elokuva sisältää melkoisen määrän splätteriä, joka ei kuitenkaan epärealistisuudestaan johtuen järkyttäne juuri ketään.
Deadballin katsoo sujuvasti kertaalleen ja sen hervottoman ylilyödyt vitsit naurattavat ainakin väsyneenä. Sopii ainoastaan katsojille, jotka ovat valmiit heittämään hyvästit kaikille vakavastiotettavan elokuvan kriteereille.
One comment