Excuse Me

(Undskyld jeg forstyrrer, Tanska 2012)

Henrik Ruben Genzin ohjaama ja osaksi käsikirjoittamakin karhean humoristinen draamakomedia ei kohoa tanskalaisten komedioiden parhaimmistoon.

Undskyld jeg forstyrrer on tarina reilusta parikymppisestä Helenestä (Sara Hjort), joka yrittää paitsi löytää paitsi isänsä, myös paikkansa maailmassa. Isää etsiessään hän päätyy vahingossa teatteriin ja pian äidin temppuja tekevä koira onkin yksi shown tähdistä. Samalla seurataan katastrofaalisen näytelmäproduktion ontuvaa valmistumista.

Elokuvan suurin ongelma on hajanaisuus, mitä vieraannuttavat hahmot eivät juuri helpota. Agorafobinen käsikirjoittaja Allan on teoksen sympaattisin hahmo, eikä ihme, sillä esittäähän häntä mainio Nicolas Bro. Päähenkilönä Helene jää kuitenkin etäiseksi ja ”hassun oudoksi” kuin Amélie samannimisessä elokuvassa.

Vaikka elokuvaan mahtuu todella hauskoja ja kekseliäitä kohtauksia, jää kokonaisuus epämääräiseksi, eikä tarina onnistu vakavimpien aiheiden käsittelyssä. Helenen ja näyttelijä Steenin (Peter Gantzler) välinen ”puoliraiskaus” saattaa joidenkin mielestä tuntua jopa loukkaavan kevytmielisesti kuvatulta.

Undskyld jeg forstyrrer yrittää rikkoa rajoja ja luoda absurdeja tilanteita, mutta mitään uutta ja erityistä se ei tarjoa. Viime kädessä tuntuu, että suurin osa jutuista on tehty ennenkin (ja paremmin), eikä Helenen ja Allanin täysin pohjustamaton romanssi paljon uskottavuutta lisää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s