Dead Rising 2: Off the Record

(Xbox 360, 2011)

Dead Rising 2: Off the Record ei ole jatko-osa tai lisälevy, vaan kyseessä on itsenäinen, päivitetty ja humoristisempi versio pääpelistä. Kaikessa epävirallisuudessaan se on kuitenkin DR-sarjan paras peli.

Off the Record esittää kysymyksen: Mitä jos Dead Rising 2:n tapahtumat olisikin todistanut ykkösosan sankari Frank West? Samalla koko peli on pistetty uusiksi, päivitetty ja paranneltu. Fortune City on pelialueena hieman laajentunut ja tuttujen tehtävien joukkoon mahtuu myös uusia. Myös kaikki välivideot on tehty uusiksi, sillä onhan tapahtumien keskiössä nyt Frank, eikä Chuck.

Taustakertomus kuljettaa Frank Westin Fortune Cityyn: loppuunpalanut toimittaja lähtee osallistumaan jo pääpelissä esiteltyyn Terror is Reality -gladiaattoriohjelmaan. Tällöin zombiet vapautuvat aivan kuin perusversiossakin ja Frank pakenee selviytyjien kanssa turvahuoneeseen. Kaikki ei kuitenkaan mene samoin kuin ennen. Frank on myös itse zombie-tartunnan kantaja ja Zombrex-lääkettä etsitäänkin nyt hänelle, eikä Chuckin tyttärelle.

Off the Recordin muutokset ovat pieniä, mutta olennaisia. Frankilla on jälleen kameransa, jolla kuvaamisesta saa PP-pisteitä ja achievementteja. Kaikkein olennaisin pelillinen muutos ovat kenties checkpointit, jota missään aiemmassa DR-pelissä ei ole ollut. Tämä helpottaa huomattavasti vaikeampien kohtausten yrittämistä uudelleen, eikä pelaajaa rasiteta enää palauttamalla edelliselle tallennuspaikalle. Kiitettävä seikka on sekin, että peli huomauttaa erikseen, jos joku pelastetuista on jäämässä jälkeen pelialueelta toiselle siirryttäessä.

Off the Record on tietoisessa ristiriidassa peruspelin kanssa, kuten nimikin jo viittaa, ja se ottaa kaiken ilon irti tästä. Jos ihmettelet miksi Stacey Forsythe näyttää ja kuulostaa hieman eriltä, sillekin löytyy selitys. Loppupuolella peli menee juuri sopivan överiksi, ja kokonaisuus tarjoaa mielikuvituksellisen vaihtoehdon vielä etäisesti uskottavalle Dead Rising 2:lle.

Vaikka tarina onkin humoristinen, on Off the Record (hieman ironisesti) pelisarjan paras ilmentymä, sillä siinä on eniten pelattavaa ja kaikki pelaamista helpottavat päivitykset. Nyt mukana on myös Overtime Mode, jossa Frank West pääsee riehumaan Fortune Cityyn ilman huolta tarinasta tai tehtävistä. Tässä moodissa on tarjolla erilaisia haasteita läpäistäväksi, mutta niitä ei ole mikään pakko toteuttaa. Co-op -pelaaminen onnistuu molemmissa moodeissa (Xbox Livessä) ja overtime-moodissa voi kaikenlisäksi kerryttää rahaa ja hahmonsa tasoa myös peruspelin puolelle.

Kaiken kaikkiaan hauskan zombie-splätterin huippusuoritus. Pelilliset muutokset lupaavat hyvää pelisarjan tulevaisuudelle.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s