J. A. Mäki, Hermolomamatka

(Like, 2011)

Julkaistu Katsaus-lehdessä 3-4/2011.

Radiopuhelimet-yhtyeen toisen sanoittajan ja solistin J. A. Mäen Hermolomamatka on introspektiivinen ja surrealistinenkin kokemus. Mäen esikoissarjakuva on mustavalkoinen, sekatekniikalla toteutettu sielunvaellus, jossa lukija saa nauraa ja pohdiskella samassa mitassa.

Hermolomamatka kertoo alkoholismiin taipuvaisesta Valtte Railosta, joka havahtuu linja-autoaseman penkiltä. Samassa hän kohtaa itsensä, joka kehottaa matkustamaan isoäidin maatilalle rauhoittumaan. Doppelgängerin kohtaaminen tietää perinteisesti kuolemaa, mutta Valtte on tästä tietämätön. Apinannäköinen bussikuski ottaa hänet kyytiin ja sekava matka alkaa.

Valtte päätyy muutaman päivän matkalle, jossa viinapullot, järkytykset ja absurdit tilanteet seuraavat toisiaan. Bussikuski hylkää hänet tienvarteen, mutta onnekseen Valtte kohtaa virolaisen runoilijan, joka on matkalla taiteilijoiden syysjuhliin. Siellä astuvat kuvaan tummaihoinen laulajatar ja monet muut hahmot, joita ei odottaisi Paralan maalaiskylällä kohtaavansa. Hermolomamatkan miljöö on kuin Suomen Twin Peaks, johon muutamat kohtauksetkin tahallaan tai tahattomasti viittaavat.

J. A. Mäen piirrosjälki vaihtelee miellyttävästä yksinkertaisuudesta päällekäyvään visuaaliseen tykitykseen. Valten pirstaloituva tajunta sanelee kerrontaa ja etenkin humalassa kaikki menee sekaisin. Monimutkaisemmista kuvista huomaa myös helposti viittauksia klassikkotaiteilijoihin.

J. A. Mäki ja sanoittajakollegansa Jarno Mällinen ovat aina kirjoittaneet samantyylisiä tekstejä ja onkin kiinnostava huomata lukuisat yhtäläisyydet Hermolomamatkan ja Kieroonkasvukertomuksen välillä. Molemmat kirjoittajat ovat parhaimmillaan pisteliäässä huumorissa ja epätodellisissa kohtauksissa. Aivan sisarteoksia sarjakuva ja romaani eivät ole, mutta ne miellyttävät varmasti samanlaisia lukijoita.

One comment

  1. Päivitysilmoitus: Kiskoja | Obskuuri.net

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s