Guitar Hero: Warriors of Rock
Guitar Hero: Warriors of Rock on menestyneen pelisarjan peräti kuudes ”pääpeli”, jossa pääsee jälleen riffittelemään, laulamaan ja paukuttamaan rumpuja. Warriors of Rock uhkuu perinteistä rock-sekoilua, muttei tuo mitään uutta musiikkipelien kentälle.
Guitar Hero -sarja on ollut altavastaajan asemassa ensimmäisen Rock Band -pelin julkaisusta lähtien. Kaikki kolme Rock Bandia, sekä poikkeuksellisen tunnelmallinen The Beatles Rock Band (2009) ovat osoittaneet kummalla sarjalla on tulevaisuutta. Erityisesti Rock Band 3:n (2010) esittelemien pro-soittimien rinnalla Guitar Heron perinteinen kokoonpano tuntuu tyhjänpäiväiseltä.
Warriors of Rock on ytimeltään aivan samanlainen kuin Guitar Hero 5 (2009). Tavanomaiseen tapaan kampanja-moodiin liittyy löyhä tarina, joka ei muodosta kiinnostavaa kontekstia. Warriors of Rockissa pelaaja alkaa kerätä supervoimia tavoittelevia rokkareita, joiden yhteisenä tavoitteena on vapauttaa Demigod of Rock. Eteneminen on samaan tapaan lineaarista kuin ennenkin. Kertojaksi on värvätty Gene Simmons.
Kampanjassa Warriors of Rockin ainoa uusi elementti ovat pelaajahahmojen eri kyvyt, jotka vahvistuvat pelaajan edetessä. Kyvyt jäävät kuitenkin melko vähälle huomiolle, sillä kokeneempi pelaaja etenee pelissä rivakasti, eikä edes expert-vaikeusaste tarjoa todellisia haasteita kuin loppupuolella. Yhden pelikerran jälkeen avautuva Dominate Quest -moodi mahdollistaa biisien uudelleenpelaamisen kaikilla supervoimilla, mikä on jo liian helppoa ja puuduttavaa.
Biilistassakin on parantamisen varaa. Guitar Hero on ollut alusta lähtien metalli-painotteinen, mutta Guitar Hero 5 oli sisällöltään varsin monipuolinen. Tässä suhteessa Warriors of Rock on askel taaksepäin ja metallia inhoavien kannattaa pysytellä kaukana jytäpainotteisesta pelistä.
Pelin ehdoton piristysruiske on Rushin parikymmenminuuttisen ”2112”-kappaleen valinta biisilistalle. Kampanjassa Rushin jäsenet lukevat proosallisia osuuksia kappaleen osien välillä, mikä on sekin hauska lisä, mutta miksei edes Quickplay-moodissa ole mahdollista vetää kappaletta yhteen soittoon? Tauot ja pelitehosteet tuhoavat intensiivisen rock-oopperan fiiliksen.
Kampanjan ja Quickplayn lisäksi löytyy vaikeaselkoinen sävellysmoodi, sekä muutamia kilpailumuotoja. Ainakin Xbox Livestä on tosin miltein mahdotonta löytää peliseuraa, mikä sekin kertoo pelin suosiosta.
Teknisesti soittaminen on yhtä hauskaa kuin ennenkin, mitä tylsät ja tasapäiset biisivalinnat tietysti haittaavat. Murrettuja soituja ja tap-sooloja löytyy samoin kuin edellisestäkin Guitar Hero -pelistä, mutta myös tässä suhteessa joitakin uudistuksia olisi voinut harkita. Beginner-vaikeusaste on etenkin laulun kohdalla jo täysi vitsi, sillä tällöin on aivan sama millaisia ääntä mikrofoniinsa päästelee.
Myös pelin äänentasoja koskee sama ongelma kuin ennenkin: kaikkea muuta voi miksata, mutta äänitehosteet ovat yhä tarpeettoman kovalla suhteessa musiikkiin. Vääntelipä mikseriä miten tahansa, joutuu kitaran kuullakseen kärsimään typeristä You Rock! -jyrinöistä.
Jos raskaampi rock ja äijäily sattuvat miellyttämään, on Warriors of Rock sitä itseään. Muiden kannattaa säästä rahansa Rock Bandiin.