[2010, testattu Xbox 360 -versio]

Metro 2033 on Dmitrti Gluhovskin samannimiseen kirjaan perustuva PC- ja konsolipeli, jonka takana on ukrainalainen pelistudio 4A Games. Gluhovskin romaania läheisesti seuraavassa FPS-pelissä laskeudutaan Moskovan metroverkon dystopiseen maailmaan, jossa riittää teilattavaksi niin mutantteja kuin ihmisiäkin. Osin hyvinkin tunnelmallinen peli kompuroi tyypilliseen toteutukseen ja karmivaan ääninäyttelyyn.

Metro 2033 -peli myötäilee pääpiirteittäin Gluhovskin romaania. Pelaaja astuu nuoren Artjomin saappaisiin, kun tämä lähtee arvoituksellisen Hunterin antamalle tehtävälle kohti metron keskuksena toimivaa Polista. Romaanin tyylistä erotaan kuitenkin hetimiten siinä, että ammuttavia vihollisia tulvii alkumetreiltä lähtien. Gluhovskin romaanissa taistelukohtauksia on vähän, eikä tarina siten täysin kivuttomasti asetu toimintapeliksi.

Pohjimmiltaan Metro 2033 on tyypillinen ensimmäisestä persoonasta kuvattu räiskintä – niin hyvässä kuin pahassa. Peli on ensinnäkin lineaarinen kuin metrotunneli, eikä anna pelaajalle juurikaan päätäntävaltaa tekojensa suhteen. Periaatteessa monet konfliktit on mahdollista ratkaista verettömästi, mutta keskivertopelaajalle tämä voi normaalillakin vaikeusasteella osoittautua täysin mahdottomaksi.

Grafiikka ja ulkoasu ovat sinänsä onnistuneet, mutta pelattavuus jättää toivomisen varaa. Esimerkiksi tähtääminen on ainakin konsoliversiossa melkoista pimeässä sohimista.

Heti aluksi silmiinpistävä ominaisuus on myös pelin ääninäyttely. Englanninkieliset ääninäyttelijät ovat paikoin aivan törkeän huonoja ja etenkin päähenkilön näyttelijä puhuu suoraan sanoen kuin pumpulitupot suussa – eikä venäläisaksenttia tavoitteleva murre ole sinne päinkään. Venäiläiset dubbaukset sen sijaan ovat paljon laadukkaammat ja istuvat muutenkin Moskovaan paremmin. Tekstityksiä on kuitenkin hiukan hankala lukea, eikä pelin runsaasta taustadialogista ole tekstitetty pätkääkään. Täytyy siis valita auditiivisen kärsimyksen tai taustakertomuksen ohittamisen välillä.

Metro 2033 olisi kirjan tyylin perusteella taipunut paljon paremmin roolipeliksi, jossa monitahoiselle kerronnalle ja henkilöhahmoille olisi annettu enemmän aikaa. Vaikka silloin olisikin ollut suurempi riski päätyä kopioimaan Fallout-pelejä, joille Metro on muutenkin sukua, olisi lopputulos helposti peitonnut tämän kohelluksen.

Yksittäisenä seikkana sekin on ärsyttävää, että Gluhovskin hahmottelema metron luoteihin perustava talous on jaettu pelissä kahtia: valuuttaluoteihin ja ammuttaviin luoteihin, joita voi vaihtaa erillisissä pisteissä. Pelillisesti olisi ollut kiinnostavampaa pitää luodit yhtenäisenä valuuttana, jolloin pelaaja joutuisi tappamaan sekä ostelemaan harkitummin. Päteehän se toisaalta nytkin, mutta vaihtosuhde on niin huono, ettei perusluodeilla ole mitään merkitystä.

Vaikka Metro 2033 päästää alkuperäisteoksen fanit katsomaan maailmaa Artjomin silmin, jättää se ensimmäkseen kylmäksi. Edes yliluonnolliset ilmiöt ja metron pimeys eivät jotenkin onnistu pelottamaan. Perusräiskintää on tarjolla, mutta sen ystäville on enemmänkin tarjontaa markkinoilla.

Kaikesta huolimatta pelille on vuonna 2012 tulossa jatko-osa Metro: Last Light, joka ei edeltäjänsä tavoin perustu suoraan Gluhovskin romaaniin tai sen jatko-osaan. Paremmalla ääninäyttelyllä ja innovatiivisemmalla tehtäväsuunnittelulla Metrosta olisi saanut kelvollisen pelin. Nyt postapokalyptista tunnelmaa kannattaa edelleen hakea vaikkapa Falloutista.