JOULUKALENTERI 16/24

Ayn Rand, Anthem
(1938/1948)

Kiistelty libertarianistikirjailija Ayn Rand julkaisi menestyskirjaansa The Fountainheadia (1943) kirjoittaessaan pienoisromaanin Anthem, josta on sittemmin tullut klassikko kirjailijan kahden pääteoksen ohella. Dystopiakertomuksessa julistetaan kollektivistisen filosofian turmiollisuutta ja individualismin täydellisyyttä. Vaikka Rand kompuroi jälleen omaan filosofiaansa, on Anthem melko kiinnostava teos.

Vain noin 95-sivuinen Anthem kertoo keskiaikaiseen teknologiaan taantuneesta sosialistisesta utopiasta, jossa yksilöllisyys on ennenkuulumaton synti. Protagonistina on Equality 7-2521, joka puhuu vain monikossa. Jos Rand yritti kirjoittaa yhteiskunnasta, jossa ei ole yksilöidentiteettiä, olisi hänen pitänyt mennä hieman kielellistä pintaa syvemmälle. On myönnettävä, että sanan ”I” korvaaminen ”we”-sanalla on kekseliästä, koska englanninkielessä toinen persoona on jo valmiiksi sama yksikössä ja monikossa (you). Pelkkä monikossa puhuminen ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että Equality 7-2521 pystyy ajattelemaan itseään erillisenä yksilönä.

Equality 7-2521 on yhteiskuntaan sopeutumaton yksilö, joka alkaa lopulta rikkoa sääntöjä. Hän toivoo pääsevänsä tutkijoiden kiltaan, mutta joutuu kadunlakaisijaksi. Tietysti ammateista päättävä Council of Vocations tietää, mikä on yhteisen hyvän kannalta parasta, mutta Equality ei pääse eroon intohimostaan tietää ja tutkia. Hän löytää muinaisen metrotunnelin, jossa hän alkaa järjestelmällisesti tehdä erilaisia kokeita.

Myös lisääntyminen on Randin dystopiassa hallittua, eikä vastakkaista sukupuolta ole sopivaa edes puhutella. Tietysti Equality 7-2521 kohtaa kauniin maanviljelijän Liberty 5-3000, johon hän rakastuu, vaikka moiset yksilölliseen tyydytykseen tähtäävät mielihalut ovat moraalittomia ja lainvastaisia.

Anthemia on helppo verrata sellaisiin scifi-dystopian klassikoihin kuin Ray Bradburyn Fahrenheit 451 (1953) ja Aldous Huxleyn Uljas uusi maailma (1932). Rand kuitenkin tarkoitti ilmeisesti vain julistaa individualisminsa ilosanomaa, mikä on sääli, sillä Anthem on kiinnostava teos aivan muulla tapaa. On helppo nähdä, kuinka naiivi ja kärjistetty Randin dystopia on, ja on myös selvää, että samanlaisen dystopian voisi rakentaa hänen omasta filosofiastaan, jossa omaneduntavoittelu on ainoa laki ja kaikki henkilöt ovat yli-ihmisiä.

Rand äityy saarnaamaan viimeiset 20 sivua, muttei teos sentään niin radikaalisti floppaa kuin aiemmin kritisoimani Atlas Shrugged (1957). Pienoisromaanin muoto onkin Randin tekstille hyväksi ja pitää hänen ideansa edes jotakuinkin koossa. Nykyisin levityksessä oleva versio on kirjailijan itsensä vuonna 1948 uudelleeneditoima, mutta esipuheessa vakuutetaan muutosten olevan vain esteettisiä.

Anthem on ollut tavattoman vaikutusvaltainen teos, joka näkyy vahvasti esimerkiksi progeyhtye Rushin tuotannossa, erityisesti Neil Peartin sanoituksissa. Se on filosofisesti mielenkiintoinen teos, mutta Ayn Randin tarkoittamat tulkinnat kannattaa heittää vaikka kompostiin, minne ne kuuluvatkin. Ilman tekijänsä vaikutusta Anthem on monitulkintainen ja miellyttävän nopea lukukokemus.