The Woman
(USA, 2011)

The Woman on pohjimmiltaan draamaelokuva, vaikka se yhdistelee kauhun ja satiirin elementtejä sulavasti. Elokuva perustuu Jack Ketchumin samannimiseen kirjaan, ja Ketchum onkin työstänyt käsikirjoituksen yhdessä ohjaaja Lucky McKeen kanssa. The Woman on todella provosoiva, vaikuttava ja toteutukseltaan omaperäinen indie-elokuva, joka herättää varmasti reaktion jokaisessa katsojassa.

Idea on yksinkertainen: perheenisä Christopher Cleek (Sean Bridges) kohtaa metsästysmatkallaan susien kasvattaman villinaisen (Pollyanna McIntosh), jonka mies näkee kylpemässä joessa. Kaiken järjen vastaisesti dominoiva isä laittaa perheensä tyhjentämään kellaria ja rakentaa sinne valmiiksi turvalliset kahleet. Tämän jälkeenhän täytyy enää pyydystää nainen ja kasvatus voi alkaa. Chris ei kuitenkaan pidä salaisuutta itsellään vaan värvää koko perheen mukaan ”pelastamaan” naista. Hänet pitää opettaa syömään, pukeutumaan ja puhumaan.

Perheenjäsenillä on kaikilla ongelmansa. Tytär Peggy (Lauren Ashley Carter) yrittää salailla tulleensa raskaaksi, poika Brian (Zack Rand) yrittää tulla toimeen heräävän seksuaalisuutensa kanssa, ja perheenäiti Belle (Angela Bettis) kärsii epätasa-arvoisessa parisuhteessaan. Villinaisesta muodostuu kaikille perheenjäsenille peili, johon he heijastavat omat ongelmansa. Mutta näkeekö kukaan todellista naista?

The Woman on poikkeuksellisen älykäs elokuva, joka ei myöskään missään vaiheessa aliarvioi katsojien älykkyyttä. Vaikka elokuvassa on hieman kevyempiä suvantovaiheita, on väkivalta sitäkin karumpaa ja todellisempaa. Kaikki hahmot ovat kiinnostavia ja uskottavia, mistä suuri kiitos kuuluu mainioille näyttelijöille. Sean Bridgesin isähahmo nousee edukseen pinnallisena vanhanliiton kukkona, jonka valta perheeseensä on syvällejuurtunutta ja epäinhimillistä. Bridges muistuttaa jollain tapaa Will Ferrelia, jos tämä olisi vakavastiotettava näyttelijä.

Yksi olennainen tekijä elokuvan vinksahtaneessa tunnelmassa juontuu musiikkivalinnoista, jotka ovat yksinkertaisesti nerokkaita. Elokuvan järkyttäviä kohtauksia säestää tympeän eleetön indie-rock, joka on harkitussa ristiriidassa koettujen tapahtumien kanssa. Kun Chris ensimmäisen kerran näkee villinaisen, alkaa taustalla soida geneerinen fyysistä kauneutta ylistävä rock-biisi. Lopputulos on tarkoituksellisen mauton, mihin ei ehdi elokuvan aikana tottua. Elokuvan sävy kuitenkin osoittaa, että kyseessä on harkittu tyylikeino, mikä kertoo paljon hyvää ohjaaja McKeestä.

The Womanin loppukäänteestä voi olla montaa mieltä, etenkin kun mitään juonellista kikkailua koruton elokuva ei olisi oikeastaan kaivannut. Loppupuoli jää vaivaamaan, mutta muutoin elokuva on todella voimakas, uskottava ja puhutteleva. Se on tuskin kenenkään mielestä vuoden paras elokuva, mutta mieleenpainuvin se saattaa hyvinkin olla.