Rabies
Rabies tarkoittaa vesikauhua tai raivotautia. Israelin historian ensimmäisessä kauhuelokuvassa Rabies nimi kannattaa ymmärtää jälkimmäiseksi, sillä varsinaisesta virustartunnasta ei ole tällä kertaa kysymys. Rabiesissa viha ja väkivalta soljuvat ihmiseltä toiselle kuin sairaus. Elokuvaa pitää kasassa epäkonventionaalinen tarina, jota värittää kekseliäs musta huumori.
Rabiesin takana ovat ohjaaja-käsikirjoittajat Navot Papushado ja Aharon Keshales, jotka esittelevät elokuvassaan hyvin erilaisen Israelin. Metsämaisemissa seikkaileva elokuva ei käsittele lainkaan uskonnollisia tai poliittisia teemoja, kuten aikanamme saattaisi kenties olettaa. Papushadon ja Keshalesin elokuva tuntuu korkeintaan vihjaavan, kuinka syvällejuurtunutta väkivalta on sosiaalisessa järjestelmässä. Samalla se on kuitenkin viihdyttävä elokuva, joka kyseenalaistaa katsojan odotuksia kauhuelokuvalta.
Rabies alkaa prologilla, jossa rakastavaiset Tali (Liat Harlev) ja Mikey (Ran Danker) ovat eksyneet yöllä metsään. Tali on pudonnut erikoiseen ansakuoppaan, josta Mikey ei saa häntä pelastettua. Seuraavana päivänä neljä nuorta eksyy samaiselle luonnonsuojelualueelle ja tulee ajaneeksi Mikeyn ylitse. Verissä päin juoksenteleva mies haluaa nuoret apuunsa, mutta naiset soittavat paikalle poliisit. Paikalle saapuukin ongelmainen poliisikaksikko: Danny (Lior Ashkenazi), joka murehtii ihmissuhdeongelmiaan, sekä Yuval (Danny Geva), joka puolestaan on misogynistinen perverssi.
Kun joukkoon lisätään vielä paikalla liikuskeleva metsästäjä Menashe (Menashe Noy) ja haalaripukuinen murhaaja, on lopputuloksena kaaos, josta ei voi seurata mitään hyvää. Paitsi itse elokuva.
Rabies ei keskity katsojien säikäyttelyyn, vaan henkilöhahmojen ja heidän välistensä suhteiden kehittelyyn, mistä syntyy hyvin todentuntuinen tarina. Samalla elokuvan komedia on niin taidokkaasti kärjistettyä ja väkivaltaista, ettei se ehkä edes aukene kaikille katsojille. Monissa kohtauksissa toinen toistaan karummat tapahtumat ovat samanaikaisesti järkyttäviä ja hauskoja, mikä muistuttaa Eli Rothin tavoittelemaa tyyliä.
Rabies ei myöskään kerro kenestäkään yhdestä henkilöstä, vaan kaikista ja ei kenestäkään. Kullakin on yksilölliset motiivinsa, jotka menevät viime kädessä muiden edelle. Monia asioita jätetään myös auki: mitä Menashe itseasiassa tekee metsässä, onko Adi (Ania Bukstein) oikeasti ihastunut ystäväänsä Shiriin (Yael Grobglas) ja minne Tali ja Mikey olivat alunperinkään menossa. Entä mikä olikaan haalarimiehen motiivi? Avonainen loppu sopii loistavasti tarinalle, joka on lähtökohtaisestikin vain sattumusten summa.
Rabiesissa ei ole oikeastaan mitään vikaa. Idea on kaikkea muuta kuin maailmankaikkeuden omaperäisin, mutta toteutus on kuvausta ja käsikirjoitusta myöten nappisuoritus. Joitakuita näyttelijävalintoja olisi kenties voinut harkita, mutta ylipäätään Israelin ensimmäinen kauhuelokuva on taidokas ja hiottu teos.