(Ontroerend Goed, 2016)

Karolien De Bleserin esittämä monologi on vetoava kuvaus siitä, mitä tapahtuisi, jos ihmiset yhtäkkiä häviäisivät. Rivien väliin jää lausumaton kysymys, olisiko sillä mitään väliä?

Sarja: Tampereen teatterikesä.

World Without Us kantaa määräistä artikkelia lukuun ottamatta samaa nimeä Alan Weismanin vuonna 2007 julkaistun kirjan kanssa, mutta teoksille on yhteistä vain aihe: Mitä maailmalle tapahtuu, kun meitä ei enää ole?

Belgialaisen Ontroerend Goed -ryhmän monologi on mielikuvamatka, jota johtaa Karolien De Bleser, yksi teoksen neljästä käsikirjoittajasta. Liikkeelle lähdetään teatteritilasta. Mitä sille tapahtuu, jos yleisö yhtäkkiä häviää. Milloin sähköt katkeavat? Kuinka tilan miljoonat otukset rotasta ja punkkeihin jatkavat elämäänsä? Kuinka kauan kestää, että sadevesi viimein saa katon romahtamaan?

Monologin toteutus on niin vähäeleinen, että sitä voi perustellusti kutsua minimalistiseksi. Lavalla ei ole kuin esiintyjä ja valtava paasi, joka tuo mieleen, ehkäpä tarkoituksella, 2001: A Space Odyssey -klassikon (1968) ikonisen monoliitin. Valoja käytetään vähäisesti ja parikymmentä minuuttia yleisö viettää lähes täydellisessä pimeydessä – onhan sähköntuotanto päättynyt ja auringosta voi nauttia vain rakennuksen ulkopuolella.

World Without Us käsittelee maailmanloppua, siinä mielessä kuin ihmiset sen yleensä käsittävät. Se on kuitenkin kaikkea muuta kuin synkkä esitys, korkeintaan hieman haikea. De Bleser kertoo tarinaa neutraalin hyväntahtoisesti, ilman masentelua, ironiaa tai melodramaattisuutta. Ihmiset ehkä katosivat, mutta elämä jatkuu.

Jossakin vaiheessa katsojan valtaa tunne, ettei ihmiskunnan tuhoutuminen nyt niin huono juttu ollutkaan. Etenkin kun jo nyt olemme aiheuttaneet niin suuria muutoksia elämälle, että ne tuntuvat vielä pitkään meidän mentyämme. Yhdentekevyyden tunne on kuitenkin enemmänkin lohdullinen kuin melankolinen.

Lopulta monologi päätyy kuitenkin käsittelemään myös sitä, mikä ihmisissä oli hyvää ja ainutlaatuista. Näytelmä päättyy kuviin ja äänitteisiin, jotka ihmiskunta lähetti Voyager-luotaimen mukana avaruuteen vuonna 1977. Jollei sille käy huonosti, Voyager voi jäädä monumentiksi sivilisaatiostamme sittenkin, kun elämä Maapallolla on väistämättä päättynyt ja Aurinko on sammunut. World Without Us käyttää tätä tallennetta ja siihen liittyviä ristiriitaisia tunteita erinomaisesti hyväkseen.

Alexander Devriendtin ohjaama monologi on vaikuttava kokemus, joka tuntuu paljon pidemmältä kuin se on muuttumatta missään kohtaa tylsäksi. Itse esitys kestää reilun tunnin, mutta sen aikana ehtii elää tuhansia vuosia ja kulkea koko inhimillisen tunneskaalan laidasta laitaan. Esityksenä World Without Us on myös osoitus siitä, millainen voima yksinkertaisella idealla ja toteutuksella voi parhaimmillaan olla.

Jos pääset tämän kokemaan, käytä tilaisuus hyväksesi.