Vuonna 2015 suuret franchiset palasivat, genre-elokuva näytti kyntensä ja fyysiset erikoistehosteet nousivat uuteen suosioon. Tässä viisi parasta niistä elokuvista, jotka tulivat Suomessa laajempaan levitykseen.

Kuten viime vuonnakin, tämä listaus on koskee ainoastaan elokuvia, jotka tulivat Finnkinon levitykseen vuonna 2015. Mukaan ei lasketa tänä vuonna esimerkiksi vain festivaaleilla näytettyjä tai muilla levityskanavilla ensi-iltansa saaneita elokuvia, mikä jättää pois joukosta todellisia helmiä.

Lista pyrkii objektiivisuuteen pysyen kuitenkin oman makuni mukaisena. Esimerkiksi Jurassic World (2015) ei pääse listalle, vaikka pidinkin siitä henkilökohtaisesti paljon. Samalla omat mieltymykseni näkyvät kuitenkin siinä, etten esimerkiksi päästä sellaisia sinänsä ansioituneita elokuvia kuin 45 vuotta (2015) tai A Most Violent Year (2014) tälle listalle. Ne eivät vain kolahtaneet itseeni erityisen kovaa.

Avoimuuden nimissä mainittakoon, että en tietenkään nähnyt aivan jokaista vuoden aikana ensi-iltansa saanutta elokuvaa. Näin niistä kuitenkin ainakin 32, ja näkemättä jäi vähän erityisen huomionarvoisia teoksia. Gaspar Noén Love (2015) tosin jäi näkemättä.

1. It Follows

Omaperäinen genre-elokuva, jossa kaikki osuu kohdalleen. David Robert Mitchellin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva osoittaa, että kauhu on kaikkea muuta kuin kuollut tyylilaji, vaikka joka vuosi nähdäänkin toinen toistaan puisevampia perussäikäyttelyitä. Lisäksi elokuva tekee tämän alentumatta kertaakaan jump scare -pelotteluun. It Followsin (2014) idea on yksinkertaisuudessaan nerokas ja toteutus uskomattoman tyylitajuinen. Vuoden painostavimmat kohtaukset löytyvät kiistatta tästä elokuvasta, joka kannattaa nähdä mahdollisimman vähillä ennakkotiedoilla.

2. White God

White God (Fehér isten, 2014) vakuutti jo vuonna 2014 Espoo Cinén avajaiselokuvana ja olisin kruunannut sen viime vuoden parhaaksi elokuvaksi, mutta ensi-iltaa lykättiin vuoden 2015 puolelle. Unkarilaisen Kornél Mundruczón elokuva on vahva puheenvuoro ihmis- ja eläinkunnan vaikeasta suhteesta, mutta samalla se on koskettava draama, jopa seikkailu. Täyspitkän arvostelu on luettavissa tästä linkistä.

3. Mad Max Fury Road

Se, että vuoden feministisin elokuva on Mad Max -leffojen jatko-osa tuntuu pähkähullulta, mutta niin se taitaa kuitenkin olla. Yksinkertaiselle idealla rakennettu elokuva on näyttävä spektaakkeli, jonka tähdeksi nousee nimihenkilöä esittävän Tom Hardyn sijaan Charlize Theronin Imperator Furiosa. Elokuvassa onkin tavallaan ikävintä se, että erinomainen Hardy ei pääse hillityssä roolissaan juuri irrottelemaan. Jää nähtäväksi tullaanko Mad Max Fury Roadia (2015) muistamaan talven suurissa palkintogaaloissa, mutta tämä voisi olla se elokuva, jolla genre-elokuvat kammetaan ansaitsemaan arvoon.

4. Ex Machina

Käsikirjoittajana ansioituneen Alex Garlandin pienimuotoinen scifi-trilleri ei mehustele efekteillä tai spektaakkelilla, vaan toimii kokonaan erinomaisten näyttelijäsuoritusten ja henkilöhahmojen välisten jännitteiden varassa. Myös Star Wars: The Force Awakensia tähdittävät Oscar Isaac ja Domhnall Gleeson pääsevät molemmat loistamaan tässä pienemmässä elokuvassa, joka antaa näyttelijöille ja hahmoille runsaasti tilaa. Ex Machina (2015) on älykästä tieteisfiktiota, jollaista aikuiset genre-elokuvien ystävät osaavat arvostaa, ja se voittaa kevyesti toiminnallisemman ja viihteellisemmän Chappien (2015), joka käsitteli osin samaa aihepiiriä.

5. Whiplash / Häiriötekijä

Viidennen sijan jakaminen tuntuu huijaukselta, mutta en yksinkertaisesti osaa valita näiden kahden välillä. Damien Chazellen Whiplash (2014) on jotakuinkin täydellinen elokuva, joka onnistuu tekemään rumpujensoitosta todellista trilleriä ja saa katsojan pidättämään hengitystään ilman takaa-ajokohtauksia tai hengenvaaroja. Toisaalta ainoa todellinen kritiikki, jonka kotimaisesta Häiriötekijästä (2015) voi sanoa on, ettei se ole aivan yhtä hyvä kuin Q-teatterin alkuperäinen näytelmä.

*

Kun listasin vuonna 2015 näkemäni ensi-iltaelokuvat, nämä kuusi erottuivat kirkkaasti joukosta. Muutama elokuva jäi niukasti listan ulkopuolelle, kuten erinomaisen hauska kauhukomedia What We Do in the Shadows (2014) tai syystäkin kehuttu animaatio Inside Out (2015). Myös Sicariosta (2015) on vaikea keksiä paljon negatiivista sanottavaa. Birdmanista (2014) ja Paul Thomas Andersonin Inherent Vicesta (2014) olisin halunnut pitää enemmän kuin lopulta pidin.

Pari muuta teosta ansaitsevat myös kunniamaininnat, vaikkeivät teatterilevitykseen tulleetkaan. Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla esitetty tanskalainen Men & Chicken  (Mænd og høns, 2015) oli pirullisen hauska ja yllättävä elokuva, joka lukeutuu helposti vuoden parhaisiin elokuvakokemuksiin. Lisäksi kaiken kiitoksen ansaitsee myös suoratoistopalvelu Netflixin oma elokuvatuotanto Beasts of No Nation (2015), joka oli luihin ja ytimiin työntyvä kuvaus sodan mielettömyydestä.