Lyhyesti: Hardcore
POV-kuvaukseen luottava Hardcore ei jaksa viihdyttää edes kestonsa verran, vaikka tekniseltä toteutukseltaan elokuva onkin pieni virstanpylväs.
Ilya Naishullerin Hardcore on toteutukseltaan kunnianhimoinen toimintaelokuva, joka on kuvattu kokonaan ensimmäisestä persoonasta, eli FPS-pelien tapaan päähenkilön näkökulmasta. Elokuva lainaakin räiskintäpeleiltä paitsi perspektiivin, myös tyylin ja aihepiirin, sillä uuvuttavan nopeatempoinen scifirymistely on kuin suoraan keskinkertaisesta FPS-pelistä.
Myös nimellä Hardcore Henry kulkeva elokuva kertoo Henrystä, joka herää vailla muistia ja ääntä laboratoriosta. Pian hän jo ryntäilee pitkin Moskovaa karikatyyrisuudessaan lähes parodisen Akanin (Danila Kozlovsky) kaapattua hänen vaimonsa (Haley Bennett). Hardcore jaksaa kiinnostaa lähinnä visuaalisen antinsa vuoksi tarinan jäädessä jopa lajityypilleen melkoiseksi hötöksi. Leffassa olisi kyllä huumoripotentiaalia, mutta tekijät panevat homman kunnolla läskiksi vasta loppumetreillä. Ainoan kiinnostavan roolisuorituksen tarjoilee useammassa roolissaan Sharlto Copley.