(Iso-Briannia, 2016)

Tositapahtumiin perustuva draama matemaatikko Srinivasa Ramanujanista on kiehtova elämäkertaelokuva, joka ei täysin laiminlyö itse matematiikankaan kuvausta.

Ensi-ilta 5.8.2016.

Draamaelokuvat tieteilijöistä ovat vaikea tyylilaji, jossa on nähty vahvempia ja heikompia suorituksia. Vaikka Stephen Hawkingin ja Alan Turingin kaltaiset hahmot ovat jääneet historiaan juuri tieteellisten ansioidensa vuoksi, keskittyvät elämäkertaelokuvat yleensä lähinnä heidän yksityiselämäänsä ja katsojalle jää usein melko vieraaksi, mitä heidän tieteelliset saavutuksensa itseasiassa olivat.

Sama vaivaa jossain määrin Matthew Brownin ohjaamaa The Man Who Knew Infinitya, joka kertoo intialaisesta matemaatikosta Srinivasa Ramanujanista (Dev Patel). Ramanujanin tarina sijoittuu 1910-luvulle, jolloin Ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä hän otti työnantajansa avustuksella yhteyttä Cambridgen Trinity Collegeen ja matemaatikko G. H. Hardyyn (Jeremy Irons).

Hardy tunnisti Ramanujanin matemaattisen lahjakkuuden ja kutsui hänet oppilaaksi Trinity Collegeen ilman akateemisia meriittejä, mistä syntyi kohua ja kitkaa korkea-arvoisen insituution sisällä. Tähän myllerrykseen sijoittuu elokuva, joka antaa tosin tilaa myös Ramanujanin kaukosuhteelle vaimoonsa Janakiin (Devika Bhise), jonka mies jättää taakseen Intiaan kamppailemaan kylmäkiskoisen äitinsä (Arundhati Nag) kanssa.

The Man Who Knew Infinityn keskeinen jännite on Ramanujanin ja Hardyn akateeminen, hitaasti ystävyydeksi lähenevä suhde. Hardy puolustaa Ramanujanin asemaa sittenkin, kun sota syttyy ja olot yliopistolla kovenevat, mutta samalla ikääntyvä matemaatikko vaatii intialaiselta oppilaaltaan jotakin, mitä intuitioonsa luottava nuorukainen ei ole koskaan kaavoilleen tarjonnut: matemaattisia todistuksia.

Molemmat keskusnäyttelijät tekevät hienot roolisuoritukset, erityisesti Jeremy Irons, joka tuo jäykän ja matematiikan maailmassa koko elämänsä viettäneen Hardyn persoonaan hienovaraisuutta ja sulkeutuneisuutta. En hämmästyisi, vaikka molemmat näyttelijät saisivat rooleistaan palkintoehdokkuuksia.

Elokuva alkaa filosofi Bertrand Russellin (jolla on myös sivurooli elokuvassa Jeremy Northamin esittämänä) lainauksella, jossa korostetaan matematiikan kauneutta. Tästä lähtökohdasta on ikävää, että elokuva avaa lopulta hyvin vähän Ramanujanin matemaattisten saavutusten sisältöä. On kuitenkin hyvä, että tekijät selittävät Hardyn suulla hieman kombinatoriikkaa, sillä Ramanujanin aihetta koskeva tutkimus muodostuu merkittäväksi myös juonen kannalta.

The Man Who Knew Infinity on pätevä draama, jonka voima perustuu näyttelijäsuorituksiin ja sodanaikaisen akateemisen maailman elävään kuvaukseen. Tieteilijästä kertovana elämäkertaelokuvana se muistuttaa kuitenkin monia edeltäjiään, eikä tuo hirveästi uutta genreensä.