Ghostbusters

Ghostbusters(Yhdysvallat, 2016)

Jo trailerin perusteella kritiikkiä osakseen saanut Ghostbustersin uusintaversio on kelvollinen toimintakomedia, joka on tyylillisesti yllättävän uskollinen alkuperäisille elokuville.

Ensi-ilta 22.7.2016.

Paul Feigin ohjaama ja yhdessä Katie Dippoldin kanssa käsikirjoittama Ghostbusters on vapaa uusintaversio vuoden 1984 klassikoksi nousseesta komediasta. Feigin versio herätti jo etukäteen huomiota sillä, että elokuvan haamujengiläiset ovat uudessa versiossa kaikki naisia, mitä internetin misogynistit eivät tietenkään voineet sulattaa.

Pelkän trailerin perusteella haukuttu elokuva on kuitenkin itseasiassa erittäin asiallinen remake, ja uusintaversioiden kompuroivassa genressä poikkeuksellisen onnistunut tekele. Tarinaltaan kelvollinen elokuva jaksaa viihdyttää kestonsa ajan, ja vaikka haamut ja muut erikoistehosteet ovatkin kaikki CG:tä, ovat ne tyylillisesti hyvinkin lähellä alkuperäisiä Ghostbusters-elokuvia.

Uusintaversion tarina käynnistyy eri tavalla kuin alkuperäisen: Fysiikan tohtori Erin Gilbert (Kristen Wiig) havittelee virkaa yliopistollaan, kun hänen menneisyydessään kirjoittamansa kummituksia käsittelevä kirja palaa varjostamaan uskottavaa akateemista uraa.

Gilbert yrittää estää kirjoittajakumppaniaan Abby Yatesia (Melissa McCarthy) levittämästä ylennystään uhkaavaa huuhaata, mutta joutuu vahingossa osaksi Yatesin ja tämän uuden kollegan Jillian Holtzmannin (Kate McKinnon) aavetutkimuksia. Kun kolmikko yllättäen saa vahvoja todisteita aaveiden olemassaolosta, on Gilbertin yliopistopesti mennyttä ja haamujengi saa alkunsa.

Ghostbusters nojaa vahvasti keskusnäyttelijöiden väliseen kemiaan, minkä vuoksi onkin ikävää, että monet elokuvan vitseistä jäävät varsin ponnettomiksi. Parhaat naurut tarjoilee komeaa mutta typerää sihteeriä esittävä Chris Hemsworth, joka osoittaa pärjäävänsä suvereenisti komedianäyttelijänä.

Myös haamujengin neljänneksi jäseneksi pestautuvalla Leslie Jonesilla on elokuvassa hetkensä, ja elokuvan lukuisat cameot jaksavat myös enimmäkseen naurattaa. Surullisinta on kuitenkin, että Saturday Night Livessa erittäin vakuuttavaa työtä tekevän Kate McKinnonin taidot jäävät leffassa lähes hyödyntämättä.

Ghostbusters on kaukana siitä painajaisesta, jonka alkuperäisten elokuvien ystävät odottivat sen olevan. Elokuva on mukiinmenevä uusintaversio, jolla on hyvät ja huonot hetkensä, mutta joka jaksaa kuitenkin viihdyttää alusta loppuun.

Lisämainintana voidaan todeta, että vaikka 3D-tehosteita on hyödynnetty elokuvassa runsaasti ja näyttävästi, ovat ne poikkeuksellisen ärsyttäviä. Jos et unelmoi kasvoillesi oksentavista haamuista, kannattaa katsoa perinteinen 2D-versio.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s