(Yhdysvallat, 2016)

Deadpool on ilahduttavan erilainen supersankarielokuva, joka naurattaa, mutta ei jännitä.

Ensi-ilta 12.2.2016.

Esikoisohjaaja Tim Millerin Deadpool on virkistävä supersankarielokuva. Se on sävyltään tyystin erilainen kuin edellisen kymmenen vuoden edeltäjänsä ja poikkeaa selvästi sekä Christopher Nolanin Batman-sarjan (2005-2012) aloittamasta tummanpuhuvasta tyylistä, sekä Marvel Cinematic Universe -jatkumon mahtipontisuudesta.

Epälineaarinen Deadpool avautuu kohtauksella, jossa Ryan Reynoldsin esittämä päähenkilö syöksyy löylyttämään pahiksia moottoritiellä ilman sen kummempaa pohjustusta. Kyseenalaisen sankarin taustakertomus kuvataankin sitten takaumin, joista palataan hetkittäin nykyhetkeen.

Merkittävin ero aiempiin supersankarielokuviin on se, että Deadpool keskittyy olemaan ensisijaisesti komedia, ei toiminta- tai seikkailuelokuva. Reynoldsin osaavasti esittämä Deadpool ei ole sekuntiakaan hiljaa, eivätkä vitsit lopu kesken. Tämä onkin elokuvan paras puoli, ainakin niille, joita kaksimieliset vitsit ja jatkuva kettuilu hymyilyttävät. Myös sivuroolissa nähtävä koomikko TJ Miller on jälleen erittäin hauska.

Deadpool on myös hyvin itsetietoinen elokuva, sillä Reynoldsin hahmo rikkoo jatkuvasti ”neljännen seinän” ja vitsailee tavalla tai toisella elokuvallisuudesta. Tällä metafiktiivisellä tasolla irvaillaan X-Men -leffasarjan jatkumoista ja naureskellaan supersankarileffojen kliseille.

Huumorin ja metaleikittelyn ohella Deadpool erottuu väkivaltaisuudellaan, mistä kertoo jo Yhdysvalloissa räpsähtänyt R-luokitus. Vaikka verta ja gorea käytetään lopulta melko säästeliäästi, on kyseessä kuitenkin huomattavasti rajumpi supersankarileffa kuin olemme tottuneet näkemään.

Siinä missä elokuva toimii komediana, ontuu se toimintaelokuvana. Sirpaleinen kerronta ja jatkuva koomisuus nimittäin haittaavat jännitteen syntymistä, eikä lopun suuri taistelukohtaus onnistu olemaan kovinkaan kiinnostava. Leffan pääpahis Ajax (Ed Skrein) on myös tolkuttoman tylsä, mikä on tosin vaivannut monia muitakin viime vuosien supersankarileffoja.

Colossuksen (Stefan Kapičić) ja Negasonic Teenage Warheadin (Brianna Hildebrand) kautta luotu vahva yhteys X-Men -sarjaan vie myös itsenäisyyttä elokuvalta. Vaikka tässä vaiheessa elokuvahistoriaa yleisöt ovatkin todennäköisesti jo tottuneita laajoihin tarinamaailmoihin ja elokuvien välisiin yhteyksiin, olisi Deadpool kenties toiminut paremmin täysin itsenäisenä leffana.

Jänniteongelmistaan huolimatta Deadpool on virkistävän erilainen supersankarielokuva, mikä auttaa sitä varmasti erottumaan massasta. Kuten viime vuotinen Antman (2015), se taistelee myös tehokkaasti Marvelin leffoihin tarttunutta mammuttitautia vastaan: Kaikessa ei aina tarvitse olla panoksena koko maailman tuhoutuminen.