(Saksa, Kanada, Ranska, Ruotsi, & Norja, 2015)

Sarja: Espoo Ciné.

Erinomaiset näyttelijät menevät täysin hukkaan Wim Wendersin kehnossa draamassa, joka hämmästyttää onttoudellaan.

Palkitun ja ylistetyn Wim Wendersin Every Thing Will Be Fine on häkellyttävän tyhjänpäiväinen elokuva. Siinä jopa Charlotte Gainsbourgin ja James Francon kaltaiset näyttelijälahjakkuudet onnistutaan rutistamaan kuiviksi kuin patterille vuosiksi unohtuneet pesusienet.

Tarina saa alkunsa, kun Francon esittämä kirjailija Tomas ajaa vahingossa Gainsbourgin esittämän Katen toisen pojan yli. Lapset liukuvat pulkallaan yllättäen Tomasin auton alle, eikä onnettomuus ole millään tapaa hänen vikansa. Silti se sysää miehen elämän radaltaan niin, että parisuhde kariutuu ja kirjailija yrittää jopa itsemurhaansa.

Tarinassa seurataan Tomasin ja Katen elämää rinnakkain useiden vuosien ajan. Mikään ei kuitenkaan tunnu miltään, ja etenkin Kate jää lopultakin täysin vieraaksi hahmoksi. Tragediaa kuvataan kliinisesti kuin laboratoriokoetta, ja ohjaaja tuntuu olevan kiinnostuneempi arkisten näkymien kauniista kuvaamisesta kuin tarinasta tai henkilöhahmoista.

Elokuva onkin parhaimmillaan todella kauniisti kuvattu, ja kuvauksesta vastaa muun muassa Gaspar Noén visuaalisesti vaikuttavia elokuvia kuvannut Benoît Debie. Every Thing Will Be Fine on julkaistu myös 3D-versiona, mikä on selvästi motivoinut muutamia kohtauksia. Jatkuvat zolly-otokset alkavat kuitenkin vaikuttaa jo osin naurettavilta. Zolly luo parhaimmillaan levottoman, vinksahtaneen tai ympäristöstä irrallisen tunnelman. Monessa tämän elokuvan kohtauksessa sen käyttöä on hankala käsittää.

Lisäksi elokuvan leikkaus on kömpelöä: Kohtauksesta toiseen siirrytään usein äkillisillä ”häivytyksillä”, ja vuosien aikahypyt taas tulevat kohdalle sattumanvaraisesti. Jotkut otokset jäävät aivan irrallisiksi, kuten muutaman sekunnin pätkä Katen eloonjääneestä pojasta pelaamassa jalkapalloa. Kohtaus ei liity mihinkään, se ei suoraan liitty muihin kohtauksiin, eikä otosta ennen tai sen jälkeen edetä mihinkään.

Pahinta lienee kuitenkin, että Every Thing Will Be Fine on tuskastuttavan tylsä. Tuntuu käsittämättömältä, että näillä näyttelijöillä varustettu draamaelokuva kuoleman vaikutuksesta kahden ihmisen elämään voi olla näin onnettoman persoonaton, ulkokohtainen ja tunneköyhä. Kaipa sekin on jonkinlainen saavutus.

Olisi toki houkuttelevaa ajatella, että elokuva vain toimii jollakin sellaisella tasolla, jota en yksinkertaisesti tavoittanut; että ohjaaja on jostakin syystä halunnut tehdä juuri näin onton ja kliinisen elokuvan. Veikkaan kuitenkin, että kyse on tällä kertaa ihan vaan huonoudesta.