Resolution

Resolution

(Yhdysvallat, 2012)
Sarja: Night Visions: Back to Basics 2013.

Justin Bensonin ja Aaron Moorheadin yhteisohjaus Resolution on viihdyttävä yhdistelmä indie-elokuvaa ja mystistä trilleriä.

Pienen budjetin draamatrillerissä Michael (Peter Cilella) saa vanhalta ystävältään Chrisiltä (Vinny Curran) sähköpostina omituisen videon, jolla Chris riehuu huumepäissään mökillä. Koska mukana on myös ajo-ohjeet syrjäiselle mökille, päättää Michael antaa Chrisille vielä yhden mahdollisuuden hoitaa elämänsä kuntoon.

Paikan päällä Michael kahlitsee Chrisin seinään ja lupaa auttaa tätä selviämään kuiville. Pian käy kuitenkin ilmi, ettei mökinrotisko ole niitä kaikkein turvallisimpia paikkoja. Paikalle löytävät niin velkoja peräävät narkkarit kuin omituiset lahkolaisetkin. Samalla Michael alkaa löytää arvoituksellisia kuvia ja filminpätkiä mökin lähistöltä.

Resolution on kauhuelokuvan kliseillä leikittelevä trilleri, jossa metaelokuvalliset keinot yhdistyvät kiinnostavaan tarinaan. Taustakertomuksen sirpaleet viittaavat milloin kansantaruihin, milloin kokeelliseen fysiikkaan, ja pian katsoja tajuaa jo olla odottamatta selkeää loppuratkaisua.

Michael toimii elokuvan protagonistina, siinä missä Chris on lähinnä vieroitusoireidensa keskeltä surkuhupaisia repliikkejä laukova sivustakatsoja. Kaksikon yhteispeli toimii hienosti, vaikka loppupuolelta heidän nuoruusmuisteloitaan olisi voinut hieman karsiakin.

Resolution on väkevä osoitus siitä, ettei genre-elokuva tarvitse isoa budjettia tai erikoistehosteita. Ohjaajien kädenjälki on ammattimaista, ja tämän perusteella sopiikin suurella mielenkiinnolla seurata heidän tulevia projektejaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s