R&A ’12: Take This Waltz

(USA, 2011)

Näyttelijä Sarah Polleyn esikoisohjaus vie keskelle kolmiodraamaa, jossa elämän mielekkyys ja kolmenkympin kriisi ottavat mittaa toisistaan.

Take This Waltz oli ennalta vuoden odotetuimpia indie-leffoja, eikä ihme, sillä Michelle Williamsin ja Seth Rogenin kaltaisilla tähtinimillä varustettu, seksuaalisesti latautunut draama kaappaa helposti huomion. Kun kyseessä on vielä jokseenkin tunnetun näyttelijä Sarah Polleyn ensimmäinen ohjaustyö, joka vielä on nimetty Leonard Cohenin kappaleen mukaan, kohoavat odotukset huippuunsa.

Niin yllättävältä kuin se saattakin tuntua, onnistuu Take This Waltz ylittämään nämä sille asetetut odotukset. Polleyn itsensä veistelemä käsikirjoitus on rohkea, ja se onnistuu tuomaan omaperäisyyttä niinkin puhkikulutettuun teemaan kuin kolmiodraama.

Michelle Williamsin esittämä Margot tutustuu työmatkalla Luke Kirbyn näyttelemään Danieliin, jonka kanssa hän tulee tukalasta ensikohtaamisesta huolimatta hämmästyttävän hyvin toimeen. Kun sitten selviää, että Daniel asuu miltein Margotia vastapäätä, alkaa kohtaaminen tuntua kohtalon johdatukselta. On vain yksi ongelma: Margot on naimisissa ja rakastaa miestään.

Take This Waltz on näyttelijätyön juhlaa. Michelle Williams on tuskin koskaan ollut aidompi epävarmana ja elämäänsä sisältöä kaipaavana Margotina, ja lisäksi Williamsin ja Seth Rogenin parisuhde tuntuu hämmästyttävän uskottavalta. Heidän kanssakäymisensä on täynnä pariskunnan pieniä rutiineja ja söpöilyjä, jotka ovat yhtä kaavautuneita kuin ne ovat hellyttäviä.

Elokuvan kolmiodraama ei sekään ole turhan hosuttu, eikä Margot toimi harkitsematta. Polley kuvaa erinomaisesti naisen taistelua vakaan arkielämän ja hallitsemattoman viehätyksen rajalla. On metaforisesti sopivaa, että yksi elokuvan avainkohtauksista on uimahallin naistensuihkussa, täysin alastomana käyty keskustelu vanhan ja uuden suhteen hyvistä ja huonoista puolista. Polley kuvaa naisena olemisen arkea koruttomasti ja estottomasti. Loistavaa!

Kuinka ollakaan ”Take This Waltz” -kappaleella ei ole paljon tekemistä elokuvan tarinan kanssa, mutta kohtaus, jossa kappale viimein kuullaan, tulee kenties jakamaan mielipiteitä. Ylipäätään elokuvan viimeinen vartti vie tarinan uusille urille, joista kaikki katsojat eivät kenties innostu. Narratiivisesti suuremmassa roolissa on The Bugglesin Video Killed the Radio Star, jonka rivit ”In my mind and in my car / we can’t rewind, we’ve gone too far” osuvat yksiin erään keskeisen kohtauksen kanssa (vaikkakaan eivät kirjaimellisesti).

Vaikka Take This Waltz onkin vahvasti naisnäkökulmaan painottunut, on Polley jotenkin saanut puristettua myös Seth Rogenin näyttelijäntyöstä kaiken teennäisyyden pois. Jotenkin tuntuu, että vasta nyt, riisuttuna koomikon asustaan, Rogen on oikeasti todella sympaattinen ja hauskakin.

Samaa ei valitettavasti voi sanoa sivuroolissa nähtävästä koomikko Sarah Silvermanista, joka on yhtä ärsyttävä kuin ennenkin. Mutta jokainen elokuva tarvitsee edes yhden ärsyttävän piirteen.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s