Star Pilot
(Italia, 1965)
Alunperin nimellä 5+2: Missione Hydra tunnettu Star Pilot on kevyen budjetin scifi-elokuva kultaiselta 1960-luvulta. Piipittelyä ja hassuja pukuja riittää, mutta tarinaa ei ole juuri nimeksikään.
Star Pilot kertoo tiedemiehistä, jotka löytävät puolivahingossa Sardiniaan pakkolaskun tehneen avaruusaluksen, joka on hautautunut maanpinnan alle. Pian he joutuvat naiskapteeni Kaenan (Leonora Ruffo) vangeiksi ja mukaan yhteiselle avaruusmatkalle kohti Hydran tähtijärjestelmää, josta avaruusalus miehistöineen on peräisin.
Star Pilotin suurin ongelma eivät ole elähtäneet ja tahattoman koomiset tehosteet, vaan tyhjänpäväinen tarina, joka ei esin tunnu lähtevän millään käyntiin ja joka sitten kiirehditään epämääräiseen loppuun parissa minuutissa. Loppuiko budjetti kesken? Tarinaan ympätty maailmanloppu kuvataan arkistokuvalla japanilaisista Kaiju Daisenso (1965) ja Yusei Gorasu (1962) -elokuvista, minkä voi hyvin arvata päälleliimatuista kohtauksista.
Elokuva julkaistiin Yhdysvalloissa vuonna 1977 Star Warsin synnyttämän scifi-huuman vanavedessä, jolloin myös englanninkielinen dubbaus tehtiin. Ääninäyttelijät (etenkin kiinalaisten agenttien tapauksessa) ovat melko hirveitä ja näyttelijätyö pääsisi melko varmasti alkuperäiskielellä paremmin oikeuksiinsa.
Star Pilot on jopa omalle ajalleen melkoista hömppää. Mukaan mahtuu paljon repliikkejä ja kohtauksia, jotka eivät johda mihinkään, eikä mistään jännitteestä ole puhettakaan. Hönöydessään elokuva on jopa sangen viihdyttävä, mutta vain erittäin väsyneenä.