Red Light Revolution

(Hong Deng Meng, Kiina 2010)

Miltä kuulostaa komedia pekingiläisestä miehestä, joka perustaa seksikaupan? Red Light Revolution on Kiinan vastaus The Full Montylle (1997) ja se tarjoaa varmasti yhden vuoden piristävimmistä kokemuksista.

Kiina ei ole kokenut samanlaista nostetta elokuvan saralla, kuin Japani ja Etelä-Korea 2000-luvun mittaan. Red Light Revolution voi omalta osaltaan muuttaa suunnan. Selvästi kansainvälisille markkinoille suunnatun elokuvan takana on kreikkalais-austraalialainen käsikirjoittaja-ohjaaja-näyttelijä Sam Voutas, jolla löytyy vähäisestä kokemuksestaan huolimatta terävää komedista silmää.

Red Light Revolution kertoo Pekingissä asuvasta Shunzista (Jun Zhao), joka jäätyään taas kerran työttömäksi saa vanhalta lapsuudentoveriltaan kullanarvoisen vinkin: perusta seksikauppa! Homma lähtee käyntiin kun Shunzi saa tuekseen japanilaisen sijoittajan Iggyn (Masanobu Otsuka), joka tosin uhkaa murtaa tunarin jalat, jollei jo ensimmäisellä viikolla ala näkyä voittoa. Ristiriitoja ja ongelmia syntyy heti, eivätkä myöskään Shunzin vanhemmat (Huimin Tian ja Ji Qing) ota asiaa kovin kevyesti.

Red Light Revolution lähtee liikkeelle perinteisenä altavastaajan menestystarinana The Full Montyn tapaan, mutta kasvaa omaperäiseksi indiekomediaksi. Se ei ole perinteinen sukupolvielokuva, sillä se keskittyy lopulta korostamaan nuoren ja vanhan sukupolven perimmäistä samankaltaisuutta. Myös Shunzin vanhemmat tavataan joka välissä makuuhuoneesta, ja toinen seksikauppaa paheksunut pariskunta ilmestyy ostoksille jo ensimmäisenä iltana. Viesti kuuluu, että kaikki me olemme ihmisiä.

Huumori yrittää kulttuurirajat, ja vaikkei mistään määrätietoisesta tabujen rikkomisesta olekaan kyse, pyrkii elokuva selvästi romuttamaan kiinalaisesta yhteiskunnasta muodostuneita stereotypioita. Soundtrackilla soiva kiinalainen poprock on tästä vain yksi esimerkki.

Näyttelijätyökin on esimerkillistä. Jun Zhao on mainio lahopäisenä protagonistina, ja Masanobu Otsukan levoton japanilaishahmo käyttäytyy kuin piripäinen taiteilija. Myös Zhaon vastanäyttelijä Vivid Wang hoitaa hommansa, ja on hienoa nähdä naispääosassa näyttelijä, joka ei ainakaan elokuvassa ole tiukasti länsimaisten kauneusihanteiden mukainen. Red Light Revolution pyrkii kuvaamaan tavallisia, työväenluokkaisia ihmisiä, ja onnistuu sympatisoimaan kaikkia hahmojaan.

Loppumetreillä tuntuu, että tarina voisi jatkua hieman pidempään, mutta on toisaalta hyväkin, ettei kertomusta muutettu epärealistiseksi menestystarinaksi, ja päähenkilöiden arastelevaa lähentymistä täysverikseksi romanssiksi. Red Light Revolution säilyttää loppuun asti aitoutensa, mikä on elokuvalle valtava voimavara.

Levittäjä: Terracotta Distribution (UK)

Tekstitys: Englanti

Aluekoodi: 2

Traileri

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s