(2011, Xbox 360 -versio)

L. A. Noire on monella tapaa poikkeuksellinen peli. Se on juonellisesti painottunut, sen hahmot on mallinnettu todellisten näyttelijöiden mukaan ja sen voi läpäistä vailla mitään aiempaa pelikokemusta. Lähtökohta on haastava, mutta lopputulos onnistuu paremmin kuin hyvin.

L. A. Noiren takaa löytyy Grand Theft Auto -sarjalla ja Red Dead Redemptionilla (2010) vakuuttanut Rockstar Games, joka tekee voittopuolisesti toimivia pelejä. Pelin on käsikirjoittanut ja ohjannut Brendan McNamara, joka muistetaan Playstation 2 -pelistä The Getaway (2002).

Peli sijoittuu nimensä mukaisesti Los Angelesiin, joka mallinnettu realistisella grafiikalla tyylikkäästi. Päähenkilönä astelee etsiväksi nouseva Cole Phelps, jonka roolissa nähdään Mad Men -sarjasta tunnettu Aaron Staton. L. A. Noiren kohdalla voi ensikertaa puhua näyttelijöiden näkemisestä, sillä pelin hahmot on mallinnettu todellisten näyttelijöidensä mukaan. Kasvonpiirteet ja ilmeet ovat enimmäkseen häkellyttävän todellisia, mitä taitava ääninäyttely tukee.

Idea on yksinkertainen, mutta toimiva: pelaaja ohjailee Phelpsiä läpi hänen uransa poliisivoimien eri laitoksissa ja kohtaa toinen toistaan mutkikkaampia rikoksia. Pelimaailma on periaatteessa avoin, mutta useimmiten pelaajalla on vain muutama järkevä toimintavaihtoehto. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä ratkotut tapaukset ovat kiinnostavia ja poliisityön haltuunottaminen on hauskaa. Phelpsin roolissa pelaaja joutuu muun muassa keräämään todisteita, kuulustelemaan epäiltyjä ja haastattelemaan sivullisia. Eikä takaa-ajoilta ja ammuskeluiltakaan voida välttyä.

Tarinan edetessä pelissä kehkeytyy myös taustakertomus, joten täysin yksittäisistä tapauksista ei ole kysymys. Koska tarina sijoittuu vuoteen 1947, ovat Phelpsin sotamuistot jatkuvasti läsnä ja aseveljiäkin joutuu välillä syytetyn penkille. Soundtrack on tummansävyistä jazzia, mikä toimii vahvana tunnelmanrakentajana.

Toimintakohtaukset ovat nekin hienoja, mutta kenties ensimmäistä kertaa pelaajalla on mahdollisuus ohittaa nämä kokonaan. Vaihtoehto tarjoutuu Case Failed -ruudulle, kun saman kohtauksen on mokannut tarpeeksi monta kertaa. Vaikka ammuskelussa on potkua ja kaahailussa tunnelmaa, voivat pelistä täten päästä nauttimaan nekin, joille konsolipelaaminen on vieraampaa.

Yksi pelin silmiinpistävä piirre on sen karu realismi, joka on tuonut pelille ansaitun korkeimman ikärajan. Pelisssä näytetään rohkeimpien elokuvien tapaan esimeriksi alastomia, murhattuja naisia, sekä viitataan suoraan pedofiliaan. Tämä peli ei todellakaan ole tarkoitettu alaikäisille, mutta aikuisille pelaajille kokemus on sitäkin kouriintuntuvampi.

Nykytrendin mukaisesti peliin on julkaistu neljä laajennusosaa, joista jokainen lisää yhden tapauksen Phelpsin tarinan eri vaiheisiin. Kaikki laajennukset, sekä muut extrat (mm. uusia pukuja Phelpsille) sisältyvät sekä pelistä julkaistuun Complete Edition -painokseen, sekä ladattavaan edulliseen Rockstar Packiin.

Pientä valittamista pelistä voi löytää, mutta kokonaisuutena se ansaitsee kaiken kunnian niin ainutlaatuisen toteutuksen kuin mukaansatempaavan tarinankin puolesta. Pelin meriitiksi voi lukea sekin, että se on ensimmäinen Tribeca Film Festivalilla esitelty videopeli.