Ismo Alanko Säätiö – Joululevy
JOULUKALENTERI 11/24
Ismo Alanko Säätiö – Joululevy
(Poko Records, 1999)
Ensimmäisen albuminsa Pulu (1998) julkaistuaan Ismo Alanko Säätiöltä ilmestyi kahden biisin single, nimeltä Joululevy. Pieni singlekummajainen sisältää kappaleet ”Vittu kun vituttaa” ja ”Taide vai jazz? (rock and roll)”, joita ei ole julkaistu muilla äänitteillä. Mutta miten tämä liittyy jouluun?
Jouluisinta koko Joululevyssä lienevät kulkuset ”Vittu kun vituttaa” -kappaleen alussa. Siihen se oikeastaan jääkin, ellei sitten vitutusta katsota joulun keskeisimmäksi tunnetilaksi – mikä se toki voi jollekulle ollakin. ”Vittu kun vituttaa” on eräänlainen manifesti vitutuksen puolesta. Se on myös Ismo Alangon hauskimpia tekstejä.
älä loihe mulle lausumaan
kauniita sanoja
älä saatana tule antamaan
mitään vitun tukea
anna olla, kun poikaa vituttaa
anna olla aamusta iltaan
vitutus on otettava kokonaan
silloin kun vituttaa”Vittu kun vituttaa”, san. Ismo Alanko
Singlen kappaleet ovat kuitenkin hyviä ja leikittelevän kokeellisia. Etenkin ”Taide vai jazz?” -biisissä voi kuulla kaikuja Säätiön tulevasta suunnasta hämärällä Sisäinen solarium -albumilla, joka julkaistiin vuonna 2000.
Ismo Alanko äityy laulamisen lisäksi kokeilemaan lausuntaa, eikä sekään huonosti suju. Haitarivirtuoosi Kimmo Pohjonen vääntelee insturmenttiaan taas uuteen uskoon etenkin toisella raidalla. Ylimalkaan hauska, pikku single, joka keventää joulun tunnelmaa kuin peräruiske. ”Vittu kun vituttaa” -kappaleesta on myös olemassa sopivanhenkinen video.