Hobo with a Shotgun
(Kanada, 2011)

Kanadalaisen Jason Eisnerin Hobo with a Shotgun (2011) on jotakin b-elokuvan, jännärin, eksploitaation, komedian ja splätterin välimaastosta. Joka tapauksessa se on loistava!

Muun muassa Blade Runnerista (1982) muistettu kulttinäyttelijä Rutger Hauer esittää pääosassa pummia, joka saapuu poikkeuksellisen korruptoituneeseen Hope Towniin (joka tunnetaan myös nimillä Scum Town tai Fuck Town). Heti käy selväksi, että kaupunkia pyörittää sadistinen rikollispomo Drake (Brian Downey) kahden poikansa kanssa. Ihmiset ovat menettäneet vapautensa ja toivonsa, ainoina vaihtoehtoinaan huumeet tai prostituutio.

Hobo yrittää aluksi pysyä tapahtumista erossa, mutta pakon edessä itseään myyvään Abbyyn (Molly Dunsworth) tutustuminen ajaa miehen vastustamaan epäoikeudenmukaisuutta. Pian käy kuitenkin ilmi, että kaupunki on läpimätä poliisivoimia myöten. Kuin kohtalon johdatuksesta pummi joutuu keskelle pienen kaupan ryöstöä ja käsille tarjoutuu ainoa apuväline: pumppuhaulikko.

Hobo with a Shotgun näyttää ja kuulostaa 70-luvun eksploitaation ja 80-luvun nuorisoleffan hybridiltä, puvustusta ja musiikkia myöten. Tosin gore-tehosteet ovat nykyaikaisia, ja elokuva onkin aivan poskettoman raaka. Verta ja suolenpätkiä ei todellakaan säästellä, eikä hauleja lasketa. Edes lapset ja sukuelimet eivät ole turvassa.

Kaikenlisäksi näyttelijät ovat itseasiassa hulppean hyviä. Melkein 70-vuotias Rutger Hauer on samanaikaisesti sympaattinen ja pelottava. Myös Draken pojat ovat mainioita koomisia psykopaatteja. Erityisesti nousee esiin Everwood-tv-sarjasta tunnettu Gregory Smith, jolta ei olisi osannut odottaa näin selkäpiitäkarmivan sekopäistä roolisuoritusta. Loppupuolen mystinen ”The Plague”-kaksikko on myös outoudessaan mieleenpainuva.

Hobo with a Shotgun on sukua Robert Rodriguezin Machetelle (2010), mutta se on paljon viihdyttävämpi, kärjistetympi, verisempi ja ylipäätään vaikuttavampi. Jason Eisner tuntee tyylilajinsa, eikä temppuja säästele. Hobo with a Shotgun on omaperäinen tekele, joka viedään loppuun asti rytinällä. Jollei ota itseään turhan vakavasti, on kyseessä kenties vuoden 2011 paras elokuva.