Howling Bells – The Loudest Engine
(Cooking Vinyl, 2011)

Sydneyssä perustettu, mutta Englannissa toimiva Howling Bells jatkaa tuotantoaan kolmannella albumillaan The Loudest Engine (2011), joka tarjoilee yhtyeen malliin eteeristä indierockia. The Loudest Enginen äänimaailma on kitaravoittoinen, mutta hiukan tuhnuinen kitarasoundi pelaa loistavasti yhteen solisti Juanita Steinin heleän lauluäänen kanssa.

Albumin starttaava ”Charlatan” on osuva aloitus, jonka kertosäkeessä rytmin hidastaminen on poikkeuksellisen osuva keino. Kaikkiaan kahdentoista kappaleen joukkoon mahtuu myös väliinputoajia, kuten ”Live on” ja ”Sioux”, mutta ”The Faithin” ja nimikkobiisi ”The Loudest Enginen” kaltaiset loistavat sävellykset pitävät kokonaisuuden kasassa.

I know we get caught up
I know we all get down
Some days the universe seems anything but round

”The Faith”, san. Juanita Stein

Juanita Steinin sanoitukset eivät ole mitään ainutlaatuista tyylilajissaan, mutta parhaimmillaan ne toimivat sulavasti muun sävellyksen kanssa. ”The Loudest Enginen” teksti puksuttaa eteenpäin kuin moottoria muistuttava kitarakin, jota soittelee tietysti solistin veli Joel Stein. Toisaalta albumin parhaalla raidalla ”Gold Suns, White Guns” päästän jo melko mystiseenkin tunnelmaan. Valitettavasti sanoitusvihkossa ei ole kaikkien kappaleiden tekstejä, joiden vuoksi olisi voinut uhrata pari sivua taustagrafiikkaa.

I spend my days on the loudest engine of all
a think tank, your road priest
she’s everyone’s favourite whore,
she’s broken, but sturdy
your very own house of holy
I send my nights on the loudest engine of all
she’s weathered, but so wise
to ride, you live by her law

”The Loudest Engine”, san. Juanita Stein

Howling Bells tarjoaa hyvää indierockia, jossa omat omaperäiset hetkensä. Kokonaisuutena levyä kuuntelee mielellään, vaikkei se tarjoakaan aivan ainutlaatuista elämystä. Mainittakoon myös, että Glenn Moulen rumputyöskentely on paikoin oikein innostavaa, pitäen yllä biisien kulkua kuin sykkivä sydän. The Loudest Engine on hyvä levy niille, jotka tyylilajista pitävät, mutta tuskin se indierockin vihollisiakaan liiaksi ärsyttää.