(Julkaistu Viikko-Eteenpäissä 3.3.2011.)

Kuva: © Patrik Pesonius, Q-teatteri
Q-teatteri, ensi-ilta 17.2.2011
Ohjaus: Fiikka Forsman

Italiaisen Hugo Prattin (1927-1995) Corto Maltese -sarjakuviin perustuva Corto Maltesen seikkailut on jo lähtökohtaisesti erikoinen tulokas Suomen teatterilavoilla. Vaikka Corton seikkalullisia sarjakuvia onkin Jalavan toimesta suomennettu, eivät ne vaikkapa Tintin suosioon tai tunnettavuuteen ole yltäneet.

Ensi-iltayleisökin oli voittopuolisesti tietämätön sarjakuvien sisällöstä, mutta se ei kokemusta vesittänyt. Tommi Korpelan esittämä Corto Maltese on arkkityyppinen, keikarimainen seikkailijapersoona, jolta ei karismaa puutu.

Näytelmä alkaa ensimmäisen maailmansodan runtelemasta Venetsiasta, josta syöksytään heti salajuonien verkkoon. Corto Maltesen tavoitteena on vapauttaa hullu ystävänsä, venäläisrosvo Rasputin (Jani Volanen) vankilasta ja löytää samalla huhuttu Samarkandin aarre.

Vaikka jatkuvat juonenkäänteet tuntuvat välillä jopa absurdeilta, peittoaa Hugo Prattin loistava seikkailutarina vaikkapa Indiana Jones -elokuvat aivan mennen tullen. Tarina puikkelehtii hienosti maailmanhistorian mylleryksessä, oikeiden ja fiktiivisten piirteiden risteytyessä sulavasti.

Q-teatterin tyyliin näyttelijöitä on vain kourallinen ja useimmilla on lukuisia toistuvia rooleja. Taisto Oksasen venetsialainen munkki ja Janne Hyytiäisen moninaiset arabihahmot ovat mainioita. Kanssakäyminen on luontevaa, erityisesti Korpelan ja Volasen yhteisistä kohtauksista näkee valtaisan yhteisen näyttelykokemuksen, niin taitavasti kaksikko pallottelee venkuraista dialogia. Hatunnoston ansaitsee myös Kreeta Salminen, joka nuoresta iästään huolimatta loikkii hienosti agentti Venexiana Stevensonin ja armenialaisen orpotytön roolien välillä.

Enemmän kuin aarrejahdista, kertoo näytelmä itse Corto Maltesesta, jonka unet ja kuvitelmat rikkovat alati näytelmän todellisuutta. Hyvin pian hänet sekoitetaan turkkilaiskomentaja Timur Sevketiin, joka on kuulemma aivan hänen näköisensä. Corto tietää, että kaksoisolentonsa, eli doppelgängerin kohtaaminen tietää kuolemaa – mutta kummalle?

Korpela irroittautuu nimiroolista myös Sevketin saappaisiin otettaan menettämättä. Poetiikkaa lisää se, että Korpela itse on kuin ilmetty Corto Maltese suoraan sarjakuvan sivuilta.

Mystiikka ja tarinankäänteet muodostavat nopeatempoisen seikkailun, jota hykerryttävät henkilöhahmot pitävät kasassa. Lopuksi jää hyvä mieli ja nälkä jatko-osalle.

Fiikka Forsman on aiemmin sovittanut Q-teatterille Günter Grassin Peltirummun sekä Marcel Proustin Jälleenlöydetyn ajan, mikä kertoo paitsi ohjaajan loistavasta kirjallisuusmausta, myös rohkeudesta ja aivan poikkeuksellisesta taidosta alkuperäisteosten tuomisessa näyttämölle.

On hankala yhtälö tehdä kevyehkö näytelmä, joka ei taannu typeräksi tai ratsasta helpoilla koomisilla koukuilla. Corto Maltesen seikkailut onnistuu tässä suvereenisti ja näyttää uutta suuntaa, jota näkisi mielellään lisää tulevaisuudessa.