Fallout: New Vegas
(Xbox 360 -versio, Bethesda 2010)

Fallout: New Vegas on vuonna 2008 julkaistun Fallout 3:n seuraaja, vaikkei muodostakaan edeltäjänsä kanssa tarinallista jatkumoa. New Vegas palaa Fallout-pelisarjan postapokalyptiseen maailmaan, jossa ydinsota on tuhonnut yhteiskunnan ja Yhdysvalloista on jäljellä radioaktiivisen saasteen lisäksi vain riutuvia yhteisöjä, jotka kamppailevat toistensa kanssa vähäisistä resursseista.

New Vegas sijoittuu, kuten nimi vihjaakin, entisen Las Vegasin rauniohin, vaikka suuri osa peliä tapahtuu myös ympäröivässä Mojaven autiomaassa. Vaikka maailma on sama kuin roolipelisarjan edellisissä osissa, Fallout 3:n keskeiset Brotherhood of Steel ja The Enclave ovat likimain kadonneita yhteisöjä. Vastakkain ovat kaksi suurta voimaa: militantti New California Republic (NCR) ja Caesar’s Legion, joka käyttäytyy ja pukeutuu kuin roomalaislegioona – orjuuden hyväksikäyttöä myöten. Äärimmäisen vastaparin lisäksi on paljon itsenäisiä tahoja, jengejä ja kaupunkeja, joilla on omat motiivinsa ja tavoitteensa.

Aiemmista peleistä tuttuun tapaan kertojaäänenä on Ron Pearlman, ja pelin rooleissa kuullaan muitakin nimekkäitä näyttelijöitä, kuten Matthew Perry, Kris Kristofferson sekä Danny Trejo.

Pelaajahahmo on nimetön ”The Courier”, joka saa pelin aluksi luodin päähänsä kesken kuriiritehtävää ja herää Goodsprings-pikkukaupungin hyväntahtoisen lääkärin kotoa. Heti alusta pelikenttä on vapaa, eikä Fallout 3:n kaltaista valmiiksi käsikirjoitettua alkuosaa ole. Hahmonluonti tapahtuu tällä kertaa lääkärin tekemien persoonallisuustestien kautta, eikä vie niin tolkuttomasti aikaa kuin edellisessä osassa.

Päähenkilöllä ei myöskään ole luontaisia vihollisia, vaan itse kukin on vapaa tekemään omat päätöksensä. Teoilla on kuitenkin seurauksensa ja Kuriiri saa äkkiä maineen kunkin ryhmän ja kaupungin parissa. Mainetta voi seurata samaan tapaan Pip-boy -laitteella kuin kykyjen kehitystä ja muutakin statistiikkaa.

Olennaisimmat pelilliset uudistukset tulevat esiin parhaiten hardcore-modella: pelaajan on jatkuvasti juotava, syötävä ja nukuttava taistellakseen dehydraatiota ja muita elämän realiteetteja vastaan. Autiomaakokemus onkin parhaimmillaan silloin, kun täytyy pitää huolta resursseistaan ja suunnitella kunkin tehtävän suorittaminen huolellisesti. Hardcore-modella myös ammuksilla on paino, eikä pelihahmoa voi enää käyttää kuormajuhtana. Lisäksi stimpakit ja ruoka parantavat pelaajan terveyttä hitaasti, murtuneita ruumiinosia varten tarvitaan erillisiä tarvikkeita ja niin edelleen.

Muutoin New Vegas on olennaisilta osiltaan sitä samaa kuin Fallout 3, mutta pelattavuutta on tuntuvasti parannettu ja erityisesti käsikirjoitus on paljon mielenkiintoisempi. Jäljittäessään ampujaansa Courier saapuu ennen pitkää New Vegasin kaupunkiin ja sekaantuu Vegasin ”Stripin” voimapolitiikkaan. Tästä haarautuvat myös pelin lukuisat lopetusvaihtoehdot, sen mukaan kenen puolelle pelaaja asettuu.

Käsikirjoitus on kiinnostava yksittäisiä tehtäviä ja sivujuonia myöten, vaikka välillä yliselittelevä dialogi ja paikoin eleetön ääninäyttely hieman latistavatkin kokemusta. Kuitenkin tehtäviä voi läpäistä yhä useammilla eri tavoilla ja etenkin diplomaattista lähestymistapaa on New Vegasissa korostettu. Konfliktit voi selvittää perinteiseen tapaan aseet laulaen, mutta sovitteleva ratkaisu voi olla palkitsevampi.

Haarautuvaan tarinaan ja monitahoiseen pelimaailmaan liittyy myös New Vegasin moraalifilosofia, joka onkin ehkä kiinnostavin piirre koko pelissä. Sarjan edellisten osien tapaan päähenkilöllä on tietty ”karma”, jota puhtaasti hyvät teot nostavat ja puhtaasti pahat teot laskevat. Mutta karma ei enää kerro koko totuutta, sillä yhtä selkeää ”oikeaa polkua” ei New Vegasista löydy. Yhtä tahoa auttaessa tulee helposti polkeneeksi muita maahan, eikä kaikenkattavaa oikeamielistä läpipeluuta voi saavuttaa.

Kaikilla erilaisilla lopetustavoillaan pelin loppunarraatio paljastaa, että valinnoilla on hyvät ja huonot puolensa. Jos pelaaja esimerkiksi auttaa NCR:ää valtaamaan New Vegasin, tulee hallinnosta militaristisen kontrolloiva, mutta samalla rauhallisempi. Jos sen sijaan ohjaa pelimaailmaa kohti liberaalia itsenäisyyttä, auttamalla ”Yes Man” -nimistä tietokonepersoonaa vapauttamaan New Vegasin, lopputuloksena on epäjärjestystä ja väkivaltaa. Helppoja ratkaisuja ei ole.

Peruspeliä vaivaavat pienet bugit, miltein säännölliset grafiikkaongelmat ja silloin tällöin tilttaavat tehtävät ja tallennukset, mutta ilmaiset päivitykset vähentävät ongelmia ja yleistuntuma pelissä on hyvä. Pitkät lataustauot alkavat tosin helposti kyllästyttää.

Neljä julkaistua lisäosaa tuovat peliin huomattavasti lisää sisältöä. Toisin kuin Fallout 3:ssa, ei yksikään lisäosista jatka tarinaa alkuperäistä loppua pidemmälle, vaan ne ovat kaikki vain tarinan sivupolkuja.

Xbox-version achievementit ja Playstation 3:n Trophyt ovat melko helposti saavutettavissa, mutta muutamia ärsyttäviä kikkailuja ja keräilytehtäviä on silti mukana. Kustakin eri lopetuksesta saatavat omat palkinnot motivoivat pelaajaa kokeilemaan useampia polkuja – joka saattaa tosin Caesar’s Legionia avustaessa olla hyvinkin epämiellyttävää, ellei pelaaja ole jo täysin moraalisesti turtunut.

Dead Money

Ensimmäinen lisäosa Dead Money julkaistiin jo 2010 vuoden puolella. Dead Moneyssa Courier saa radiokutsun Sierra Madren kasinon avajaisiin, jotka paljastuvat vain salajuoneksi saada onnenonkijat ansaan. Brotherhood of Steelin entinen johtaja Father Elijah pakottaa päähenkilön auttamaan itseään legendaarisen Sierra Madren ryöstämisessä, mikä tarkoittaa myrkyllisen lähitienoon ja sen aavemaisten asukkaiden uhmaamista.

Dead Money on tunnelmaltaan onnistuneen painostava, mutta toteutus jää valitettavasti puolitiehen. Lisäosa on ainakin hardcore-modella kohtuuttoman vaikea, vaikka noudattaisi pelin antamaa tasosuositusta. Bugeja on kaikenlisäksi entistä enemmän ja pelialueen jatkuva pimeys miltein pakottaa pelaajaa nostamaan ruudun kirkkautta. Kiinnostava tarina ja hyytävä tunnelma olisivat ansainneet parempaa.

Honest Hearts

Toukokuussa 2011 julkaistu Honest Hearts on tyypillisempi roolipelin lisäosa, joka esittelee uuden maailman pelaajan vapaasti tutkittavaksi. Päähenkilölle tarjoutuu mahdollisuus pestautua kauppamatkalle pohjoiseen entisen Utahin kansallispuistoon, jossa karavaani kokee kuitenkin karvaan kohtalon. Kuriiri tutustuu pian kahteen intiaanimaiseen heimoon, jotka ovat sodassa kolmannen heimon kanssa. Konfliktin ytimessä on Caesarin legioonasta potkittu legaatti.

Honest Heartsin tarina ei ole kovin mielenkiintoinen ja tehtäviä on lopulta vain kourallinen. Bugeja on vähemmän kuin edellisessä lisäosassa, mutta tunnelma on liiankin tavanomainen. Myös Honest Heartsissa on kaksi lopetusvaihtoehtoa, mutta pelialue jää tällä kertaa avoimeksi tarinan päätyttyä. Lisäpuuhaa se tarjoaa, muttei juuri motivoi tarinavetoisia pelaajia.

Old World Blues

Kaksi kuukautta myöhemmin julkaistu Old World Blues on ehdottomasti lisäosista onnistunein ja hauskin. Kuriiri joutuu tällä kertaa kidnapatuksi Big Mountainin tutkimuskeskukseen, jossa robotteihin aivonsa siirtäneet ja hieman tärähtäneet tiedemiehet tarvitsevat hänen apuaan ”pahan tiedemiehen” voittamisessa. Pelaaja saa heti myös oman ”asuntonsa”, jonka kodinkoneet hän voi tiedostoja etsimällä herättää henkiin ja saada näiltä lisäpalveluja.

Old World Blues on täydellinen kompromissi tarinan ja pelattavan välillä. Tarinaa on sen verran, että siitä jaksaa olla kiinnostunut, mutta pääosassa on pelattavuus, joka on tällä kertaa melko bugiton ja sopivan vaihteleva. Lisäosa tuo myös paljon uutta tavaraa ja muuta pelisisältöä, joista on hyötyä myös pääpelin puolella. Huvittava tekoälyinen ”stealth suit” sekä muutkin hahmot ovat hauskoja, eikä Old World Blues ole myöskään vaikeudella pilattu.

Lonesome Road

Syyskuussa julkaistussa Lonesome Roadissa Kuriiri saa kutsun edeltäjältään (Courier Six), joka kutsuu tämän tapaamaan itseään The Divide -nimiselle alueelle, jonka NCR on aiemmin tullut tuhonneeksi. Säteilyä ja kuolemaa on Dividessa enemmän kuin missään muualla, mutta aktiivisella pelaajalla on mahdollisuus hyvään ase- ja varustearsenaaliin, eikä lisäosa tuota suuria vaikeuksia.

Lonesome Roadin tarinan oli määrä valottaa päähenkilön menneisyyttä, mutta hänen mahdollinen osallisuus Dividen kohtalossa jää vihjailujen tasolle. Courier Six, joka kutsuu itseään Ulysses-nimellä, ei vaikuta syytöksineen muutenkaan kovin luotettavalta ja hänet täytyy joka tapauksessa hoitaa päiviltä.

Aivan lopussa tarjoutuu jälleen moraalinen valinta: pelaaja voi joko uhrata robottikumppaninsa ED-E:n (”Eddie”) estääkseen ydinohjuksen laukaisun tai muuttaa ohjuksen kohdetta: kohteena voi olla muun muassa NCR tai Caesar’s Legion, ja valinnalla on tottakai seurauksensa pääpelin puolella.

*

Fallout: New Vegas on lopulta hyvä roolipeli, jonka maailma on riittävä syvä ja kiinnostava, mutta pelattavuusongelmat ja paikottainen tyhjäkäynti latistavat kokemusta. Fallout on joka tapauksessa hyvä pelisarja, mutta juuri siksi siltä voisi odottaa parempaa.