Poetry

(Shi, Etelä-Korea 2010)

Pelkästään hyviä elokuvia ohjannut Lee Chang-dong on tehnyt jälleen näyttävän teoksen, joka yltää miltein Cannesissa palkitun Oasiksen (2002) tasolle. 2010 valmistunut Poetry on syvästi pohdiskeleva elokuva, jossa päähenkilö kohtaa runouden elämän rujon puolen kautta.

Pääosanäyttelijä Yun Junghee esittää liki seitsemänkymppistä Mijaa, joka asuu kahdestaan lapsenlapsensa kanssa. 16-vuotiaan koulutytön itsemurha kiinnittää Mijan huomion, muttei vielä kosketa häntä henkilökohtaisesti. Hän menee runonkirjoituskurssille, jonka ensimmäisen tunnin päätteeksi hän saa tietää lapsenlapsensa olevan viiden muun pojan ohella syypää tytön itsemurhaan.

Elokuvan aikana Mija yrittää kohdata samaan aikaan syyllisyyden, elämän kauneuden ja runouden. Mutta mitä runot ovat ja miten niitä kirjoitetaan? Mija alkaa kerätä muistiinpanoja, jotka alkavat vähä vähältä muistuttaa runoutta. Hän samaistuu kuolleeseen koulutyttöön ja hänen elämänsä alkaa jäljitellä tytön kohtaloa.

Poetry on kirkas ja selkeä elokuva, joka ajelehtii kohtauksesta toiseen sulavasti kuin joki – juuri joesta koulutytön ruumis löydetään ja joki on myös elokuvan viimeinen maisema. Täysin musiikittoman elokuvan ambienssi on realistinen ja kaunis. Elokuvan poetiikka perustuu maailman yksityiskohtien havainnointiin, minkä kautta Mija yrittää runoaan kirjoittaa. Lopulta runo tuleekin valmiiksi, mutta tekijän kohtalo jää auki.

Myös loistavan Secret Sunshinen (2007) ohjannut Lee Chang-dong on tämän hetken vakuuttavimpia ohjaajia, jonka tyyli on vähäeleinen ja älykäs. Hän antaa katsojalle tilaa tehdä omia tulkintojaan, mutta ohjaa varovasti oikeaan suuntaan. Päähenkilöiden mielenliikkeet jäävät osittain juuri katsojan päättelykyvyn varaan, mutta niinhän on todellisuudessakin. Toisen ihmisen perspektiiviä ei voi tavoittaa, mutta omaansa voi yrittää avartaa. Lopulta elokuvan sävy on toiveikas ja jopa sen kirjoitusfilosofia on ihmisläheinen ja sympaattinen.