Hesher
(USA 2010)

Spencer Susser on saanut esikoiselokuvansa päärooleihin nimekkäitä näyttelijöitä: Joseph Gordon-Levittin, Natalie Portmanin sekä USA:n The Officesta tutun Rainn Wilsonin. Pääosaroolissa nähdään melko tuntematon lapsinäyttelijä Devin Brochu, joka on näytellyt muun muassa surrealistisessa Rubberissa (2010).

Brochun näyttelemä T.J. on menettänyt äitinsä auto-onnettomuudessa ja Wilsonin esittämä isä makaa päivät sohvalla lääkehuuruissa. Perhettä pitää pystyssä isoäiti (Piper Laurien), joka tosin hänkin vaikuttaa hieman poissaolevalta. Eräänä päivänä poika kohtaa Hesherin (Gordon-Levitt), metallia kuuntelevan, äkkiarvaamattoman kodittoman, joka asettuukin taloksi perheen kotiin. Kaikki ovat ilmeisesti liian peloissaan tai turtuneita estääkseen häntä, joten Hesheristä tulee osa perheyhteisöä.

Hesher on herättänyt paljon huomiota jo siksi, että Metallica on poikkeuksellisesti antanut käyttää musiikkiaan elokuvassa. Yhtyeen varhaistuotanto sopiikin Hesherin hahmoon kuin nakutettu, mutta metallia tuntemattomille lienee yksi ja sama mitä vanhempaa metallia hahmo sattuu kuuntelemaan. ”Hesher” on slangisana, joka vastaa suurin piirtein ”hevaria”.

Elokuvan suuri ongelma on tarinan kaksijakoisuus. T.J. esitellään elokuvan päähenkilönä, mutta hänen koettelemuksensa eivät ole ollenkaan niin kiinnostavia kuin vaimonsa menettäneen isän tai nimikkohenkilö Hesherin. Jälkimmäinen taas jää likimain perusteettomaksi henkilöksi, josta tekee hieman kyseenalaisen hänen aggressiivisuutensa ja väkivaltaisuutensa – myös T.J:tä kohtaan. Natalie Portmanin hahmo jää täysin ulkokohtaiseksi, eikä palvele tarinassa suurtakaan tarkoitusta.

Hesherin voi tulkita metaforisesti kuolemaksi, joka tunkeutuu perheeseen, on epämiellyttävä ja pelottava, eikä hänestä pääse millään eroon. Metaforisen tulkinnan ulkopuolella monia elokuvan tapahtumia ja henkilöhahmojen toimintaa on hankala perustella. Menestyäkseen elokuvan ohjaaja-käsikirjoittajan olisi kenties pitänyt vielä terävöittää elokuvan sanomaa ja näkökulmaa.

Ei Hesher huono elokuva ole missään nimessä ja se herättää paljon ajatuksia. Valitettavasti monet niistä ajatuksista ovat kysymyksiä, joihin elokuva ei anna vastauksen tynkääkään.