Grand Theft Auto V

GTA V(2013/2014, arvosteltu PlayStation 4 -versio)

Grand Theft Auto V ei ole vain vuosien 2013 ja 2014 suurimpia hittipelejä. Se on myös mestariteos, sekä vanhan että uuden sukupolven konsoleilla.

Grand Theft Auto ei paljon esittelyjä kaipaa. Valtavaksi mediailmiöksi kasvaneessa pelisarjassa pelataan rikollisilla, jotka kamppailevat saavuttakseen sellaisen elämän, josta kaikki unelmoivat. Sarjan varhaisten pelien simppeleistä tehtävistä on edetty huikeisiin avoimiin pelimaailmoihiin ja monikerroksisiin tarinoihin, ja ainakin tässä vaiheessa tuntuu Grand Theft Auto V kaiken tämän kulminaatiolta.

Grand Theft Auto V on liioittelematta mammuttimainen peli. Se on näyttävä, dramaattinen, erinomaisesti käsikirjoitettu ja ohjattu, sekä häkellyttävän sisältörikas. GTA V:ssä riittää tekemistä niin pääjuonen tehtävissä kuin niiden ulkopuolella, ja pelin sataprosenttista läpäisyä voi pitää kunnioitettavana saavutuksena.

GTA V on myös pelisarjan ensimmäinen osa, jossa on useampi pelattava hahmo. Pelin tarinassa kohtaavat varhaiselle eläkkeelle taantunut ex-rikollinen Michael, hänen entinen kumppaninsa Trevor ja aloitteleva pikkurikollinen Franklin. Prologissa Michaelin ja Trevorin  pankkiryöstö menee pieleen, Michael päätyy todistajansuojeluun ja hänen kuolemansa lavastetaan. Itse pelin tapahtumat alkavat vyöryä yhdeksän vuotta myöhemmin, kun Michael kohtaa Franklinin ja velkaantuu tuhoamalla paikallisen huumelordin miljoonakartanon. Michael joutuu palaamaan eläkkeeltä, ja ensimmäisen keikan jälkeen myös Trevor saa tietää Michaelin olevan hengissä.

GTA V TrevorGTA V:n hahmokolmikko on ideana erinomainen ja toteutus ei olisi voinut onnistua paljon paremmin. Kaikki hahmot edustavat tuttuja rikolliskliseitä, kuten aiempienkin GTA-pelien päähenkilöt, mutta etenkin sosiopaattinen Trevor on tuore ilmestys pelisarjan hahmogalleriaan. Itseasiassa Trevor on anarkistisuudessaan virkistävin ja hauskin pelihahmo vuosiin, kenties ikinä.

On hankala ryhtyä edes luettelemaan mikä kaikki GTA V:ssä toimii, siinä kun ei monia ongelmia ole. Bugeja löytyy toki muutamia, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä. Pelisisältö pääsee harvoin tylsistyttämään, etenkin kun tekemistä on tarjolla niin paljon. Sivutehtävissä riittää tietysti pitkäpiimäisempää tavaroiden keräilyä ympäri pelimaailmaa, mutta tällä kertaa kaikki keräilytehtävätkin on kehystetty osaksi tarinamaailmaa. Eikä kukaan tietysti pakota koluamaan läpi kaikkia pelin tehtäviä.

Sitten se kaikki mikä toimii: Pelattavuus. Grafiikka. Käsikirjoitus. Ääninäyttely. Ohjaus. Pääjuoni. Sivuhommat. Pelimaailma. Radiokanavat. Musiikki. GTA V:stä saa hakemalla hakea kritisoitavaa. Siinä missä Grand Theft Auto IV (2008) oli hieman kankea, paikoin turhankin haastava, pelisisällöltään hieman itseääntoistava ja pelimaailmaltaan tunkkaisempi, on GTA V sulava, vaikeustasoltaan sopivan tasainen ja pelimaailmaltaan uskomattoman raikas.

GTA V natureYksi GTA:n keskeisiä elementtejä on aina ollut huumori, ja sekin tuntuu GTA V:ssä saavuttavan aivan uuden tason. GTA IV oli jokseenkin synkempi, mutta GTA V:ssä riittää niin median kuin yhteiskunnankin irvailua joka käänteessä. Rockstar Gamesin satiiri ei ole koskaan ollut näin terävää.

GTA V:ttä on mediassa syytetty muun muassa misogyniasta ja väkivaltaan yllyttämisestä, mutta peliä enemmän pelanneen on hankala löytää tukea näille syytöksille. Pelin ironian sävyttämä vihamielisyys ei kohdistu mitenkään yksinomaan naisiin vaan ihmiskuntaan ylipäätään, ja väkivalta pelissä on usein paremmin perusteltua kuin valtavirtaelokuvissa – tai valinnanvaraista, jolloin pelaaja itse päättää, kuinka toimii avoimessa pelimaailmassa. Kukaan ei pakota teurastamaan viattomia sivullisia, vaikka sekin on toki mahdollista.

Uudella sukupolvella GTA V sai myös hieman lisäsisältöä, mutta ensisijainen muutos on graafisen ulkoasun parantuminen. Pelimaailma yksinkertaisesti näyttää aidommalta ja dynaamisemmalta, mikä korostuu liikkuessa Blaine Countyn luonnossa tai lentäessä yli pelimaailman vuoristoisten maisemien. Ainakin PlayStation 4:llä ero edelliseen konsolisukupolveen on huikea, vaikka peli näytti toki hyvältä myös alkuperäisessä muodossaan. Pelin latausajat ovat myös lyhentyneet huomattavasti, ja lisäyksenä saatiin myös ensimmäisen persoonan kuvakulma, joka tosin vaatii paljon totuttelua GTA:n pelityyliin tottuneilta.

Grand Theft Auto V oli erinomainen peli jo vuonna 2013, mutta uusittuna versiona se nostaa rimaa vielä asteen korkeammalle. Se tiivistää kaiken sen, mikä GTA-peleissä on aina ollut erinomaista, ja puhaltaa samalla uutta elämää yhteen maailman suurimmista pelisarjoista.

Nyt kun peli on viimein käännetty uudelle sukupolvelle, kääntyvät odotukset kohti lisäsisältöä. Olisiko odotettavissa jopa Red Dead Redemptionin (2010) laajennuksen tyylinen laajennus, joka pistää koko pelimaailman uuteen uskoon yllättävällä tavalla? Vain aika näyttää.

(GTA Onlinen arvostelu tulossa myöhemmin.)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s