(Julkaistu Kymen Sanomissa kesällä 2007.)
Kuvat: Tuukka Hämäläinen

Tuhansia kesäisesti pukeutuneita lomalaisia, voimakkaasti meikattuja goottinuoria, lapsiperheitä ja innokkaita musiikin harrastajia kokoontuu Seinäjoelle. Ainoa selitys on tietysti Provinssirock.

Jo 27-vuotias Provinssirock järjestettiin jälleen Seinäjoen Törnävänsaarella. 5 esiintymislavaa ja suuri yhteisalue takasivat etteivät kaikki 25.000 kävijää joutuneet pakkautumaan liian pienelle alueelle. Itseasiassa reihakkaat, pitkin kaupunkia levittäytyvät festarivieraat ovat varmaankin melkoinen rasite Seinäjoen asukkaille. Monin eri turvakeinoin oli pyritty estämään vieraiden pääsy yksityisasutusten pihoihin ja metsiin.

Ihmiset tulvivat Suomen lukuisille kesäfestareille monista syistä. Joillekin tärkeintä on seura ja kaverit, toisille musiikki ja esiintyjät, joita festareilla pääsee näkemään lukuisia kerralla. Valitettavan useille kantava syy tuntuu olevan alkoholi, jota keskiverto festarilla kuluukin melkoisesti. Provinssirock ei ollut tässä suhteessa mikään poikkeus, mutta tilanne pysyi järjestysmiesten voimin kiitettävästi hallinnassa. Pääasiassa ihmiset yrittävät pitää hauskaa, kukin omalla tavallaan.

Esiintyjät ovat ainakin periaatteessa festareiden keskeisin asia. Provinssirock tarjoili kiitettävän kattauksen popista raskaaseen metalliin. Myös vanhemmalle ja valtavirrasta poikkeavalle musiikkille riitti kuuntelijoita, mikä on tietysti vain positiivinen asia. Perinteisten festaribändien, kuten Apulannan, Kotiteollisuuden ja Zen Cafén lisäksi, kuultiin joukko ulkomaisia suuren luokan bändejä, kuten Scissor Sisters ja Tori Amos, ja myös suomalaisia tulokkaita kuten Risto ja Sydän, sydän.

Perjantai-illan varsinaisen juhlan käynnisti ehdottomasti irlantilais-amerikkalainen Flogging Molly, jonka punkahtava irkkurock sai sadat ihmiset tanssimaan ja kaikinpuolin riehumaan. Yhtyeen raivokas ja mahtipontinen musiikki pääsi Provinssirockin suurella päälavalla oikeisiin mittasuhteisiin, ja kokemus oli varmasti vaikuttava myös kauempaa katseleville.

Hetkeä myöhemmin päälava tuntui kuitenkin liian isolta, kun suomalaisen rockin outolintu YUP aloitti keikkansa. Bändi soitti erittäin taidokkaasti, mutta suuret puitteet eivät oikein sopineet tyylille. Myös esiintyminen oli vaisua ja solisti Jarkko Martikainen huomauttikin kappaleiden välissä tämän olevan yhtyeen ensimmäinen keikka yhteentoista kuukauteen.

Lauantai tarjoili vähän tasaisemmin erilaista pop-rockia. The Crash soitti lennokkaasti Provinssin katetulla Isoo-lavalla, esittäen oman materiaalinsa lisäksi myös David Bowieta. Myöhemmin rytmimusiikistaan palkintojakin voittanut Don Johnsson Big Band veti ammattitaitoisen esityksen päälavalla. Kummankin yhtyeen musiikki on sopivan kevyttä ja suoraviivaista aurinkoiseen kesäpäivään, ja yleisö olikin hyvin mukana tunnelmassa. Kuten Von Hertzen Brothersin solisti Kie julisti lavalta:
– Suomen kesä, yleisö ja rockbändi!

Patti Smith and Band veti päälavan eteen festariyleisöstä poikkevan iäkkäämmän ja asiallisemman katsojakunnan, joka nautti selvästi naisrockin legendan energisestä esiryksestä. Smith onnistui myös tuomaan festivaalin henkeen vähän vakavuutta, puhumalla kappaleiden lomassa ympäristönsuojelusta. Pattin keikkasettikin oli täynnä yhteiskunnallisia kappaleita. Esitys huokui vahvaa uskoa rockin voimaan vaikuttaa, ja mikäpä olisikaan parempi paikka puhutella tuhansia ihmisiä kerralla kuin festariesitys.

Kaiken kaikkiaan Provinssirock on vapautunut ja ihmisläheinen juhla. Järjestelyongelmat oli hoidettu paremmin kuin vaikkapa Ruisrockissa, alue pysyi kohtuullisen siistinä ja ihmiset kunnossa, ainoastaan opastus- ja parkkipaikkaongelmat vaivasivat kauempaa tulevia.

On myös hienoa, että yksi tilaisuus saa paikalle erittäin kirjavaa väkeä, jotka sitten pysyvät sulassa sovussa ja jopa nauttivat toistensa seurasta. Festareilla yhteystietoja vaihdetaan, kun uudet tuttavuudet kohtaavat ja kesäromansseja syntyy. Joten kurttuotsaiset rockin vastustajatkin joutuvat myöntämään, että ainakin festareilla on ihmisiä yhdistävä vaikutus. Musiikin voimaa ei voi kieltää.

– We have the power to change, we have been given a weapon, huutaa Patti Smith mikkiinsä ja kohottaa kitaransa ylös.