Jukka Laajarinne, Muumit ja olemisen arvoitus

(Julkaistu Viikko-Eteenpäissä 3.9.2009.)

Tove Jansson kehoitti kirjoittamaan teoreettisia tutkimuksia tuotannostaan vasta hänen kuoltuaan. Lasten- ja nuortenkirjailijana tunnettu Jukka Laajarinne otti neuvosta vaarin ja lopputuloksena syntyi Muumit ja olemisen arvoitus (Atena, 2009).

Kuten otsikosta näkee, teos on filosofinen tutkimusmatka Muumi-kirjojen maailmaan. Tarkemmin sanottuna, se on itseasiassa eksistentialistinen matka. Laajarinne kuitenkin pitäytyy käyttämästä tuota termiä, kuten hän alkusivuilla selittää, sillä ydinsanoma saattaa helposti kadota sivistyssanojen taakse.

Lähestymistapa tuntuu toimivan, sillä Laajarinne on onnistunut loihtimaan kenties helppolukuisimman ja yleistajuisimman filosofiankirjan, tinkimättä kuitenkaan käsiteltävän alueen laajuudesta tai argumentoinnin pätevyydestä. Kun käsitellään sellaisia aiheita kuin olemassaolo, vapaus, sosiaaliset roolit ja kuolema, ei kuitenkaan uida aivan matalissa vesissä.

Edes kirjan aihetta ei tarvitse tuntea läpikotaisin. Jos Muumilaakson hahmot ja heidän koettelemuksensa ovat jollain tapaa tuttuja, saa kirjasta aivan valtavasti irti. Runsaat kirjalainaukset sekä Janssonin hienot alkuperäiskuvitukset täydentävät kyllä puutteellisenkin muumituntemuksen.

Yksi Muumi-kirjojen hienoimmista piirteistä on eri hahmojen samaistuttavuus ja samalla epätäydellisyys. Vaikka yhtäkään muumeista tai muisti ötököistä ei voi varsinaisesti kutsua ihmiseksi, ovat he kuitenkin huomattavasti inhimillisempiä kuin monet kirjallisuuden ihmishahmot.

Niinpä muumien lukija vertaa itseään jatkuvasti hahmoihin, jotka kaikki tekevät omat virheensä ja joutuvat omiin henkisiin umpikujiinsa. Laajarinne itse kertoo nähneensä itseään Mörössä, Nipsussa ja Muumipapassa, Nyytiä unohtamatta.

Kirja on jaettu temaattisesti yhdeksään lukuun, jotka kylläkin risteytyvät ja monia muumikirjojen kohtauksia voidaan käsitellä useissa kohdissa pohdiskelua. Mikä on Muumipeikon identiteetti tämän ryömiessä tunnistamattomana ulos Taikurin hatusta? Entä miksi Nuuskamuikkunen vaeltaa talvisin etelään? Olisiko kenties niin, että hakeutuessaan näennäisesti yksinäisyyteen, hän itseasiassa onkin yhä enemmän riippuvainen muista ihmisistä, osa ryhmää?

Eksistentialismi oli erityisesti 1900-luvulla suosittu filosofian suuntaus, jossa analyyttisen asenteen sijaan keskityttiin ihmisen olemiseen. Siinä missä essentialismissa katsottiin ihmisellä olevan jokin perimmäinen ”ihmisyys”, eksistentialismissa ajateltiin ihmisenä olemisen olevan perustavampaa. Tunnettuja eksistentialisteja olivat mm. Martin Heidegger, Friedrich Nietzsche, Søren Kierkegaard sekä Albert Camus.

Muumi-kirjojen piisamirotta puolestaan olisi ehkä enemmänkin stoalainen filosofi. Hänhän pyrkii pyrstötähdenkin uhatessa hyväksymään rauhallisesti kohtalonsa.

Laajarinteen kirja ei kuitenkaan edellytä minkäänlaisia ennakkotietoja myöskään eksistentialismista tai filosofiasta yleensä. Se kävisi mainiosti esimerkiksi lukiolaisen oppikirjaksi, ja on toki tulevaisuudessa ehdoton osa muumiharrastajan kirjahyllyä.

Monet potevat kuitenkin lievää filosofia-allergiaa, ja saattavatkin marmattaa, että miksi tällaisista viattomista lastenkirjoista täytyy tulkita syrjäytymiseen, ahdistukseen ja jopa kuolemaan viittaavia teemoja. Sellaisia henkilöitä rohkaisisin muitakin voimakkaammin tarttumaan Laajarinteen kirjaan. Kansien sulkeutuessa saattaa peilissä nähdä vaikka itsensä. Tai kummituseläimen.

About these ads

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s